RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 54
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 3 | Haapaveden kaupunkistrategia 2023-2025 | |
Liite 4 | 2025 Talousarvio | |
Liite 5 | Äänestysluettelo §54 | |
Liite 6 | Äänestyluettelo §54 | |
Liite 7 | Äänestysluettelo §54 asian valmisteluun palauttaminen | |
Liite 8 | Henkilöstösuunnitelma 2025 -2027 |
Vuoden 2025 talousarvio ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelma
Khall 26.11.2024 § 257
Valmistelija Talousjohtaja Hurskainen Johanna
Kuntalain (410/2015) 110 §:n mukaan kunnanvaltuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet.
Talousarvion hyväksymisen yhteydessä on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelmakauden ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.
Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamisesta seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Haapaveden kaupungin hallintosäännön 59 §:n mukaan talousarviosta päättää kaupunginvaltuusto.
Kaupunginvaltuusto on käsitellyt vuoden 2025 talousarviota ja taloussuunnitelmaa seminaarissaan 1.10.2024.
Kaupunginhallitukselle esitellään vuoden 2025 talousarvio ja vuosien 2025-2026 taloussuunnitelma kaupunginhallituksen kokouksessa 26.11.2024. Liitteenä talousarviomateriaali kokonaisuudessaan sekä henkilöstösuunnitelma. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle liitteenä olevan talousarvion hyväksyttäväksi.
Esittelijä kaupunginjohtaja Jussila Esa
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
1. esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy vuoden 2025 talousarvion ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelman, sekä sen liitteenä olevan henkilöstösuunnitelman.
2. ettei vähintään viiden perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen ohjaajan tai avustajan määräaikaista työsuhdetta jatketa vuoden 2025 aikana.
3. sekä esittää, että valtuusto nimeää ryhmäpuheenjohtajista koostuvan talouden tasapainottamisryhmän, joka yhdessä johtoryhmän ja kaupunginhallituksen- ja valtuuston puheenjohtajan kanssa toukokuun loppuun mennessä etsii ja esittää keinoja, joilla talous tasapainotetaan vuosien 2025-2026 aikana.
4. antaa talousjohtajalle oikeuden tehdä teknisiä korjauksia talousarvioon.
Käsittely Merkittiin, että asiantuntijana kuultiin talousjohtaja Johanna Hurskaista, etäyhteydellä.
Merkittiin, että sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi esitteli kasvatus- ja koulutuslautakunnnan talousarvion.
Merkittiin, että tekninen johtaja Teemu Niemimäki esitteli teknisen toimen talousarvion.
Merkittiin, että vt. hyvinvointijohtaja Suvi Haikola esitteli hyvinvointilautakunnan talousarvion, etäyhteydellä.
Keskustelun aikana Aila Aakko teki vastaehdotuksen:
Kohta 2. poistetaan päätösehdotuksesta.
Ulpu Ollila kannatti Aakon ehdotusta.
Puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, joten on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä. Kaupunginjohtajan pohjaehdotus on JAA ja Aakon kannatettu vastaehdotus on EI. Puheenjohtajan ehdotukset hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginjohtajan pohjaehdotuksen (JAA) puolesta äänestivät: Jussila Raimo, Kolehmainen Anri, Niemelä Timo, Ollila Päivi, Riuttanen Hannu.
Aakon kannatetun vastaehdotuksen (EI) puolesta äänestivät: Aakko Aila, Martinmäki Marko, Ollila Ulpu, Hintta Aleksi. TYHJÄ: Raili Heikkilä.
Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen päätökseksi tulleen
kaupunginjohtajan päätösehdotuksen äänin 5 - 4 ja 1 tyhjä.
Kaupunginhallitus päättää:
1. esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy vuoden 2025 talousarvion ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelman, sekä sen liitteenä olevan henkilöstösuunnitelman.
2. ettei vähintään viiden perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen ohjaajan tai avustajan määräaikaista työsuhdetta jatketa vuoden 2025 aikana.
3. sekä esittää, että valtuusto nimeää ryhmäpuheenjohtajista koostuvan talouden tasapainottamisryhmän, joka yhdessä johtoryhmän ja kaupunginhallituksen- ja valtuuston puheenjohtajan kanssa toukokuun loppuun mennessä etsii ja esittää keinoja, joilla talous tasapainotetaan vuosien 2025-2026 aikana.
4. antaa talousjohtajalle oikeuden tehdä teknisiä korjauksia talousarvioon.
Merkittiin, että kaupunginhallitus piti kokoustauon klo 14.40 – 14.50.
Merkittiin, että kaikki saapuvilla olevat ovat läsnä.
Merkittiin, että kaupunginhallitus piti kokoustauon klo 15.54 – 16.05.
Merkittiin, että Diana Seppä poistui klo 15.58.
Merkittiin, että Hannu Riuttanen saapui kokoukseen klo 16.02, etäyhteydellä.
Merkittiin, että kaikki saapuvilla olevat ovat läsnä.
Merkittiin, että Aila Aakko jätti eriävän mielipiteen.
Merkittiin, että Aleksi Hintta jätti eriävän mielipiteen.
Merkittiin, että Ulpu Ollila jätti eriävän mielipiteen.
Merkittiin, että Ulpu Ollila poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 16.10.
Kvalt 10.12.2024 § 54
546/02.02.00/2024
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
1. esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy vuoden 2025
talousarvion ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelman, sekä sen liitteenä olevan henkilöstösuunnitelman.
2. ettei vähintään viiden perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen ohjaajan tai avustajan määräaikaista työsuhdetta jatketa vuoden 2025 aikana.
3. sekä esittää, että valtuusto nimeää ryhmäpuheenjohtajista koostuvan talouden tasapainottamisryhmän, joka yhdessä johtoryhmän ja kaupunginhallituksen- ja valtuuston puheenjohtajan kanssa toukokuun loppuun mennessä etsii ja esittää keinoja, joilla talous tasapainotetaan vuosien 2025-2026 aikana.
4. antaa talousjohtajalle oikeuden tehdä teknisiä korjauksia talousarvioon.
Käsittely Käsittelyjärjestykseksi hyväksyttiin yksimielisesti puheenjohtajan
esityksestä:
- valtuuston puheenjohtajan alustus,
- kaupunginjohtajan alustus,
- talousjohtajan alustus,
- kaupunginhallituksen puheenjohtajan alustus,
- ryhmäpuheenvuorot
- päätösehdotuksen lukeminen, jonka jälkeen yleiskeskustelu jonka aikana mahdolliset muutosesitykset.
Keskustelun aikana Ilkka Repo teki vastaehdotuksen, että asia palautetaan valmisteluun.
Puheenjohtaja rajasi keskustelun koskemaan pelkästään asian palauttamista valmisteluun.
Hintta kannatti Revon ehdotusta asian palauttamisesta valmisteluun.
Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu esitys asian palauttamisesta valmisteluun, joten on äänestettävä.
Asian käsittelyä jatketaan on JAA ja asia palautetaan valmisteluun on EI.
Asian käsittelyä jatketaan (JAA) puolesta äänestivät: Aakko Aila, Hannila Ari, Haukipuro Teemu, Heikkilä Raili, Hänninen Pekka, Jussila Raimo, Kolehmainen Anri, Laitila Kaisa, Metsäharju Tuija, Mäkinen Janne, Ollila Päivi, Ollila Ulpu, Paavola Antti, Pitkälä Heikki, Riuttanen Hannu, Saukko Viljo, Seppä Diana, Vuorenmaa Heino, Pekkala Antti, Vuolo Pekka, Niemelä Helinä, Rytky Henna.
Asia palautetaan valmisteluun (EI) puolesta äänestivät: Hintta Aleksi, Martinmäki Marko, Ilkka Repo, Ritola Sami.
Äänestyksen tulos JAA 22 – EI 4, 1 tyhjä.
Asian käsittelyä jatketaan.
Keskustelun aikana Heikki Pitkälä teki ehdotuksen, että kohta 2. poistetaan päätösehdotuksesta.
Valtuusto hyväksyi Pitkälän ehdotuksen yksimielisesti.
Ryhmäpuheenvuorot pitivät:
Valtuutettu Ilkka Repo (Ps.)
Valtuutettu Antti Paavola (Vas.)
Valtuutettu Ulpu Ollila (Hary.)
Valtuutettu Raili Heikkilä (Kok.)
Valtuutettu Heikki Pitkälä (Hary.) käytti yleiskeskustelu puheenvuoron.
Valtuutettu Aleksi Hintta (Ps.) käytti yleiskeskustelu puheenvuoron.
Valtuutettu Janne Mäkinen (Kesk.) käytti yleiskeskustelu puheenvuoron.
Keskustelun aikana Aila Aakko teki vastaehdotuksen:
Muutosesitys talousarvion kohtaan kaupunginhallitus, työllisyys- ja kotoutumispalvelut.
Esitämme, että talousarvioon lisätään 60 000 euroa työllisyyskoordinaattorin palkkaukseen.
Vastaehdotuksen jättäjinä:
Vasemmiston valtuustoryhmä
Haapavesi-ryhmä
Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu vastaehdotus, joten on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä.
Kaupunginhallituksen pohjaehdotus on JAA ja Aakon esittämä vastaehdotus on EI.
Kaupunginhallituksen pohjaehdotus JAA puolesta äänestivät: Haukipuro Teemu, Jussila Raimo, Kolehmainen Anri, Laitila Kaisa, Mäkinen Janne, Ollila Päivi, Riuttanen Hannu, Seppä Diana, Vuorenmaa Heino, Pekkala Antti, Vuolo Pekka, Niemelä Helinä.
Aakon vastaehdotus EI puolesta äänestivät: Aakko Aila, Hannila Ari, Heikkilä Raili, Hintta Aleksi, Martinmäki Marko, Metsäharju Tuija, Ollila Ulpu, Paavola Antti, Pitkälä Heikki, Repo Ilkka, Ritola Sami, Saukko Viljo, Särkipaju Leila, Rytky Henna.
Äänestystulos JAA 12 – EI 14.
Keskustelun aikana Ilkka Repo teki vastaehdotuksen:
Esitän, että investointiosasta poistetaan jäähallin pihan asfaltointiin varattu 85 000 euroa, sekä vähennetään teiden peruskorjaukseen varatusta 500 000 eurosta 200 000 euroa ja muutetaan summa 300 000 euroksi.
Revon vastaehdotus raukesi kannattamattomana.
Keskustelun aikana Viljo Saukko teki vastaehdotuksen:
Jäähallin pihan päällystämiseen on varattu 85 000 € määräraha tuleva vuoden talousarvioon. Olen kuullut keskusteluja siitä, että ko. määräraha mahdollisesti esitettäisiin poistettavaksi säästösyistä.
Vaihtoehtoisena ratkaisuna esitän, että pihan päällystämiseen varattu määräraha säilyy, mutta se rahoitetaan siten, että vastaava summa vähennetään katurakentamiseen varatusta 500 000 €, jonka jälkeen tähän tarkoitukseen jäisi 415 000 €. Näin vuosia esillä ollut pihan päällystäminen toteutuu ja katurakentaminen ei merkittävästi vaarannu. Säästöä ratkaisussa tulisi 85 000 €.
Ulpu Ollila ja Antti Paavola kannattivat Saukon vastaehdotusta.
Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu vastaehdotus, joten on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä.
Kaupunginhallituksen pohjaehdotus on JAA ja Saukon esittämä vastaehdotus on EI.
Kaupunginhallituksen pohjaehdotus JAA puolesta äänestivät: Haukipuro Teemu, Jussila Raimo, Kolehmainen Anri, Laitila Kaisa, Metsäharju Tuija, Mäkinen Janne, Ollila Päivi, Riuttanen Hannu, Seppä Diana, Vuorenmaa Heino, Pekkala Antti, Vuolo Pekka, Niemelä Helinä.
Saukon vastaehdotuksen EI puolesta äänestivät: Aakko Aila, Hannila Ari, Heikkilä Raili, Hintta Aleksi, Martinmäki Marko, Ollila Ulpu, Paavola Antti, Pitkälä Heikki, Repo Ilkka, Ritola Sami, Saukko Viljo, Särkipaju Leila, Rytky Henna.
Äänestystulos JAA 13 – EI 13.
Äänestystulos on tasan, joten puheenjohtajan ääni ratkaisee ja se on JAA.
Voimaan jää kaupunginhallituksen pohjaehdotus.
Päätös 1. Hyväksyttiin.
3. Hyväksyttiin.
4. Hyväksyttiin.
Merkittiin, että kokouksesta poistui esteellisenä (intressijäävi) Outi Pekkala, tämän asiakohdan käsittelyn ja päätökseteon ajaksi klo 13.37.
Merkittiin, että kaupunginvaltuusto piti kokoustauon klo 13.44 – 13.54.
Merkittiin, että pidettiin nimenhuuto kokoustauon jälkeen.
Merkittiin, että Ilkka Repo jätti eriävän mielipiteen.
Merkittiin, että Pekka Hänninen poistui kokouksesta klo 14.58.
Merkittiin, että kaupunginvaltuusto piti kokoustauon klo 14.58 – 15.06.
Merkittiin, että pidettiin nimenhuuto kokoustauon jälkeen.
Merkittiin, että Aleksi Hintta saapui kokoukseen klo 15.09.
Merkittiin, että kokous keskeytettiin striimin palauttamisen ajaksi klo 15.17 – 15.19.
Merkittiin, että Henna Rytky poistui kokouksesta klo 16.30.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |