Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.04.2024/Pykälä 96


Liite 2 Haaponeva_TOYK_OAS_2024_04_08

 

Haaponevan tuulivoimapuiston osayleiskaava

 

Khall 18.03.2024 § 82 

 

 

 

Valmistelija maankäyttöpäällikkö Teka Paulos

 

Nordic Generation Oy on tehnyt aloitteen Haaponevan tuulivoimapuiston osayleiskaavan laatimiseksi Haapaveden Haaponevalle noin 5 km etäisyydelle Haapaveden keskustaajamasta luoteeseen. Kaupunginhallitus on käynnistänyt osayleiskaavan laatimisen 28.8.2023. Kaavakonsultti Sitowise on laatinut osallistumis- ja arviointisuunnitelman eli OAS:in. OAS on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen suunnitelma, joka välittää tietoa kaavan etenemisestä, vaikutusten arvioinnista ja osallistumismahdollisuuksista.

 

Hankkeessa suunnitellaan enintään kuuden tuulivoimalan rakentamista, joiden kokonaiskorkeus on enintään 250 metriä ja yksikköteho 6-8 MW. Kokonaisteho on alle 45 MW. Hanke ei siten edellytä hanketoimijan mukaan YVA-menettelyä. Voimaloiden sähkönsiirto toteutettaisiin liittymällä kaava-alueen läpi kulkevaan Elenian 110 kV voimajohtoon. Suunniteltu tuulivoimapuisto sijoittuu pääosin entiselle turvetuotantoalueelle, jolta turpeen otto on päättynyt vuosina 2015-2018. Alueen pohjoisosa on metsittynyt ja eteläosa on otettu viljelykäyttöön.

 

Tavoitteena on mahdollistaa tuulivoimaloiden rakentaminen laatimalla MRL 77 a §:n mukainen oikeusvaikutteinen yleiskaava, jota voidaan käyttää suoraan rakennusluvan myöntämisen perusteena. Voimassa olevissa maakuntakaavoissa alue on osoitettu turvetuotantoalueeksi. Laadittavana olevassa energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavassa alue on osoitettu tuulivoimaloiden alueeksi.

 

Kaavaprosessin aikana laaditaan tarvittavat selvitykset kuten melu-, välke- ja luontoselvitykset sekä vaikutusten arviointi. Kaavoitus etenee vuorovaikutuksessa osallisten kanssa MRL:n edellyttämällä tavalla..

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on oheisaineistoina ja saatavilla Haapavedenkaupungin verkkosivuilla osoitteessa:

www.haapavesi.fi/haaponevan-tuulivoimapuiston-osayleiskaava

 

Esittelijä vt. Kaupunginjohtaja Keisanen Päivi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus
1. oikeuttaa ilmoittamaan kaavoituksen vireilletulosta
2. asettamaan kaavoituksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville ja varaamaan osallisille tilaisuuden
esittää siitä mielipiteitä MRL:n 62 §:n perusteella ja MRA:n 30 §:n mukaisesti.

 

Käsittely Merkittiin, että kokouksesta poistui esteellisenä (intressijäävi) tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi:

 Päivi Ollila

 

Merkittiin, että puheenjohtajana tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan toimi Anri Kolehmainen.

 

Merkittiin, että asiantuntijana kuultiin maankäyttöpäällikkö Paulos Tekaa.

 

Kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus kokouksessa:

Asia palautetaan valmisteluun.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti asian palauttaminen valmisteluun.

 

 

 

Khall 15.04.2024 § 96  

412/10.02.02/2023  

 

 

Valmistelija maankäyttöpäällikkö Teka Paulos

 

Hanketoimija on päivittänyt osallistumis- ja arviointisuunnitelman muutetun hankealueen rajauksen sellaiseksi, että se kulkee koko matkalla Sikokankaan tuulivoimapuiston hyväksytyn kaavoitusalueen itäpuolella. Lisäksi osallisten listaa on täydennetty asiakirjassa.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Jussila Esa

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus
1. oikeuttaa ilmoittamaan kaavoituksen vireilletulosta
2. asettamaan kaavoituksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville ja varaamaan osallisille tilaisuuden
esittää siitä mielipiteitä MRL:n 62 §:n perusteella ja MRA:n 30 §:n mukaisesti.

 

Käsittely Merkittiin, että kokouksesta poistui esteellisenä (intressijäävi) tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi: Päivi Ollila.

 

Merkittiin, että puheenjohtajana tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan toimi Anri Kolehmainen.

 

Merkittiin, että kokoukseen osallistui tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan varajäsen Merja Lehtola, liittyi kokoukseen etäyhteydellä klo 14.42.

 

Keskustelun aikana Illka Repo teki vastaehdotuksen:

Kaupunginhallitus hylkää kaavoitusesityksen.

 

Marko Martinmäki kannatti Revon esitystä.

 

Puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, joten on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä.

 

Kaupunginjohtajan päätösehdotus on JAA ja Revon kannatettu vastaesitys on EI. Puheenjohtajan ehdotukset hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Kaupunginjohtajan päätösehdotuksen (JAA) puolesta äänestivät: Aakko Aila, Jussila Raimo, Kolehmainen Anri, Niemelä Timo, Riuttanen Hannu, Lehtola Merja.

Revon vastaehdotuksen (EI) puolesta äänestivät: Martinmäki Marko, Ollila Ulpu, Ilkka Repo.

 

 

 

 

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen päätökseksi kaupunginjohtajan ehdotuksen äänin 6 - 3.

Kaupunginhallitus
1. oikeuttaa ilmoittamaan kaavoituksen vireilletulosta
2. asettamaan kaavoituksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman
nähtäville ja varaamaan osallisille tilaisuuden
esittää siitä mielipiteitä MRL:n 62 §:n perusteella ja MRA:n 30 §:n
mukaisesti.