RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 37
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunginjohtajan johtajasopimus
Khall 29.01.2024 § 37
724/01.01.02/2023
Valmistelija
Valtuusto on valinnut Esa Jussilan kaupunginjohtajan virkaan kokouksessaan 11.12.2023 §59. Virkavalinta on saanut lainvoiman 20.1.2024. Virkavaali on vahvistettu kaupunginhallituksen päätöksellä §25/29.1.2024.
Hyvä hallintotapa ja kuntalaki edellyttää, että kunnanjohtajille laaditaan johtajasopimus. Kuntalain 42 §:n mukaan kunnan ja kunnanjohtajan on tehtävä johtajasopimus, jossa sovitaan kunnan johtamisen edellytyksistä. Johtajasopimuksen hyväksyy kunnanhallitus. Johtajasopimukseen voidaan ottaa määräyksiä menettelytavoista, joilla kunnanjohtajan viran hoitamiseen liittyvät erimielisyydet ratkaistaan kuntalain 43 §:ssä tarkoitetun menettelyn sijasta. Johtajasopimuksessa voidaan tällöin sopia kunnanjohtajalle maksettavasta erokorvauksesta.
Johtajasopimusluonnos on esityslistan oheismateriaalina. Lopullinen sopimus on pöytäkirjan liitteeenä.
Esittelijä
Päätösehdotus Kaupunginhallituksen puheenjohtajan ehdotus:
1. Kaupunginhallitus keskustelee kaupunginjohtajan johtajasopimuksesta.
2. Kaupunginhallitus hyväksyy kaupunginjohtajan johtajasopimuksen ja valtuuttaa kaupunginhallituksen puheenjohtajan allekirjoittamaan sen.
Käsittely Merkittiin, että kokouksesta poistuivat esteellisinä (intressijäävi) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi:
Päivi Keisanen
Tarja Pirkkalainen
Merkittiin, että pöytäkirjanpitäjänä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan toimi puheenjohtaja Päivi Ollila.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |