Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 279


Liite 12 Oikaisuvaatimus_Vatjusjärven koulu

 

Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätöksestä 11.9.2023 §162, Vatjusjärven koulun myynti

 

Khall 09.10.2023 § 279  

513/00.02.01/2023  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Saarela Eija

 

Kaupunginhallituksen päätöksestä 11.9.2023 §162 Vatjusjärven koulun myynti on saapunut oikaisuvaatimus (saap. 23.9.2023). Oikaisuvaatimus liitteineen on esityslistan liitteenä.

 

Kuntalain 137 § 1 momentin mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa sekä kunnan jäsen. Kuntalain 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on saapunut määräajassa.

 

Oikaisuvaatimuksen käsittelyssä sovelletaan kuntalakia ja lisäksi hallintolain säännöksiä toissijaisina ja täydentävinä. Oikaisuvaatimus on käsiteltävä viivytyksettä. Oikaisuvaatimus jätetään tutkimatta seuraavissa tilanteissa: jos päätös, johon oikaisua haetaan, koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, jos oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole asianosainen eikä kunnan jäsen tai jos oikaisuvaatimusaikaa ei ole noudatettu.

 

Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan, että kaupunginhallitus kumoaa 11.9.2023 tekemänsä päätöksen asiakohdasta 162: "Vatjusjärven koulun myynti", sillä asia on käsitelty virheellisessä järjestyksessä ja siten lainvastainen.

 

Perustelut: Haapaveden kaupungin Vatjusjärven kylän asukas Jarmo Viinala jätti syksyllä 2022 kuntalaisaloitteen Vatjusjärven koulukiinteistöihin kuuluvasta "monitoimitalosta." (Kuntalaisaloite, Vatjusjärven koulukiinteistömiljöön kehittäminen koko kaupunkia koskevaksi vapaa-ajan monialakeskukseksi ).

 

Oikaisuvaatimuksessa esitetään kuntalaisaloitteen käsittelyssä ja tiedottamisessa tapahtuneita puutteita, jonka vuoksi kaupunginhallituksen päätös Vatjusjärven koulun myynnistä on kumottava. Tämän lisäksi oikaisuvaatimuksessa esitetään useita päätöksenteon epäkohtia liittyen Vatjusjärven koulukiinteistön käsittelyyn. Lisäksi oikaisuvaatimuksen allekirjoittajat esittävät näkemyksiään asian asianmukaisemmaksi ratkaisuksi.

 

Oikaisuvaatimuksessa viitataan pykälänumeroon 162, joka on käsitelty kaupunginhallituksessa 20.6.2023, jolloin asia on ollut vielä valmistelua (muutoksenhakukielto). Olettettavasti oikaisupyyntö on tarkoitettu kohdentumaan kaupunginhallituksen kokouksen 11.9.2023 pykälänumeroon 216, Vatjusjärven koulun myynti.  

 

Asian käsittely Haapaveden kaupungin toimielimissä:

-          18.10.2022 saapunut kuntalaisaloite merkittiin tiedoksi kaupunginhallituksen kokouksessa 31.10.2022 ja siirrettiin tekniselle lautakunnalle vastattavaksi. Samassa käsittelyssä kaupunginhallituksen jäsen Mauno Soronen esitti Vatjusjärven koulukiinteistöön liittyvän esityksensä, joka ohjattiin evästyskeskusteluna tekniseen lautakuntaan aloitteen käsittelyyn asian samankaltaisuuden vuoksi. Oikaisuvaatimuksen tekijöistä Repo oli myös läsnä kyseisessä kokouksessa ja osallistui tähän käsittelyyn.

-          Tekninen lautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 21.12.2022. Teknisen lautakunnan käsittelyn liitteenä on kuitenkin Mauno Sorosen esittämä evästyskeskustelu. Lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle Vatjusjärven koulukiinteistön myyntiä ja siirsi asian takaisin kaupunginhallitukselle.

-          Kuntalaisaloitteen käsittelyn tilanne vietiin kaupunginhallituksen kautta valtuustolle tiedoksi kokouksessa 21.2.2023.

-          Kaupunginhallitus on käsitellyt Vatjusjärven koulun myyntiä kokouksissaan 20.6.2023 (myyntiin asettaminen), 28.8.2023 (pöydälle jättäminen), sekä tehden lopullisen myyntipäätöksen kokouksessaan 11.9.2023.

-          Aloitteen tekijälle on 25.8.2023 lähetetty valtuuston 21.2.2023 pöytäkirjanote asian käsittelyn etenemisestä.

-          Kaupunginhallitus käsitteli aloitteen uudelleen vielä ennen Vatjusjärven koulukiinteistön lopullista myyntipäätöstä kokouksessaan 11.9.2023. Hallitus antoi kuntalaisaloitteeseen vastauksen, joka vietiin tiedoksi valtuustolle 18.9.2023. Valtuusto totesi aloitteen loppuunkäsitellyksi.

-          Aloitteen tekijälle on 25.9.2023 lähetetty valtuuston 18.9.2023 pöytäkirjanote asian käsittelyn päättymisestä.

-          Haapaveden kaupungin hallintosäännön mukaan kaupunginhallitus päättää kiinteän omaisuuden myynnistä.

-          Kaupunginhallituksen päätös Vatjusjärven koulun myynnistä ei ollut lainvoimainen, kun valtuusto käsitteli kuntalaisaloitteeseen annetun vastauksen. Valtuusto kuitenkin totesi hallituksen valmistelun riittäväksi ja totesi aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Edellä mainittuun perustuen kaupunginhallitus katsoo, että kuntalaisaloitteen käsittely on ollut riittävää ja sen vaikuttamismahdollisuudet Vatjusjärven koulukiinteistön myymispäätökseen on riittävästi tutkittu. Kaupungihallitus katsoo, että Viinalan oikeutta kuntalaisaloitteen tekemiseen ei ole loukattu. Asiantuntijana tekninen lautakunta esitti hallitukselle kiinteistön myymistä ja valtuusto totesi kuntalaisaloitteen loppuunkäsitellyksi. Näin ollen kaupunginhallituksen on mahdollista toimeenpanna toimivaltansa perusteella tekemänsä päätös Vatjusjärven koulun myynnistä sen tultua lainvoimaiseksi. Muilta osin oikaisuvaatimuksessa esitettyihin asioihin ei voida ottaa kantaa, koska esitetyt asiat eivät ole olleet osana ko. päätöksentekoa.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Hinno Kimmo

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
1. hylätä oikaisuvaatimuksen kaupunginhallituksen päätöksestä 11.9.2023 §216 Vatjusjärven koulun myynti kaikilta osin.
2. pysyttää voimassa päätöksensä 11.9.2023 §216 Vatjusjärven koulun myynti.

 

Käsittely Merkittiin, että Ilkka Repo poistui kokouksesta esteellisenä

 (osallisuusjäävi) tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Kokoukseen osallistui tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajan varajäsen Aleksi Hintta.             

 

Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.