Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 260


 

Kaupunginjohtajan virka

 

Khall 26.09.2022 § 207 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Saarela Eija

 

Haapaveden kaupungin hallintosäännön 39 §:n mukaan kaupunginjohtajan kelpoisuusvaatimuksista päättää kaupunginvaltuusto. Virkoihin vaadittavasta kelpoisuudesta on voimassa mitä niistä on perustamispäätöksessä määrätty tai muutoin säädetty. Kelpoisuusehtojen muuttamisesta päättää kaupunginhallitus tai ao.lautakunta niiden virkojen osalta, joista ei säädetä lailla tai asetuksilla. Kelpoisuusehdoista pidetään erillistä luetteloa.

 

Kaupunginjohtajan virka on tullut avoimeksi virkavaalin kumoamisen vuoksi.

 

Hallintosäännön 40§:n mukaan kun virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen on valtuusto, viran tai virkasuhteen julistaa kuitenkin haettavaksi kaupunginhallitus.

 

Kuntalaissa ei ole erityisiä kunnanjohtajan kelpoisuusehtoja. Hallintosäännössä ei ole päätetty erityisiä kaupunginjohtajan kelpoisuusehtoja.

 

Luonnos hakuilmoitukseksi oheismateriaalina.

 

Esittelijä hallintojohtaja Saarela Eija

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
1. julistaa kaupunginjohtajan viran haettavaksi,
2. julkaista hakuilmoituksen kaupungin ilmoitustaululla, työ- ja elinkeinotoimiston sähköisessä järjestelmässä, Kuntarekryssä ja Kuntalehdessä.
3. että kaupunginjohtajan virkaan edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa ja hyvää perehtyneisyyttä kunnallishallintoon. Aikaisempi kuntajohtajakokemus katsotaan eduksi.

 

Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
3. Hyväksyttiin.

 

 

 

Khall 31.10.2022 § 238 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Saarela Eija

 

Kaupunginjohtajan virka on kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti ollut julkisesti haettavana 14.10.2022 klo 16.00 mennessä.

 

Määräaikaan mennessä virkaa hakeneet:

Marks Peter, master's degree

Matinlauri Timo Sakari, terveystieteiden maisteri

Sandberg Juha Harry Erik, yhteiskuntatieteiden maisteri

Österman Pilvi, terveystieteiden maisteri

 

Suostumuksen antaneet:

Hinno Kimmo, yhteiskuntatieteiden maisteri

 

Hakijayhteeveto, hakemukset/suostumus liitteineen ja ansiovertailun pohjatiedot on toimitettu kaupunginhallituksen jäsenille ja valtuuston puheenjohtajistolle heti haun päätyttyä.

 

Esittelijä hallintojohtaja Saarela Eija

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
1. että kaupunginjohtajan virantäyttöprosessin jatkokäsittely tapahtuu puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana (Hallintosääntö §140).
2. kaupunginjohtajan virantäyttöprosessin jatkotoimenpiteistä puheenjohtajan selostuksen pohjalta.

 

Käsittely Merkittiin, että Kimmo Hinno poistui kokouksesta esteellisenä (intressijäävi)

 tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

 Keskustelun aikana jäsen Ilkka Repo antoi pohjaehdotuksesta poikkeavan

 vastaesityksen pohjaehdotuksen kohtaan 1:

Esitän että hallintojohtaja Eija Saarela ei ole esteellinen valmistelemaan eikä esittelemään jatkotoimenpiteitä asiassa, koska

 1. Eija Saarela ei ole itse hakemassa virkaa.

 2. kaupunginjohtajan valinnalla ei ole vaikutuksia hänen virkansa

 hoitamiseen.

 3. Kimmo Hinno ei ole kaupunginjohtaja, koska näkemykseni mukaan

 hänet on valittu väliaikaiseen virkaan lainvastaisesti.

 

 Keskustelun aikana jäsen Ilkka Repo antoi pohjaehdotuksesta poikkeavan

 vastaesityksen pohjaehdotuksen kohtaan 2:

Esittelyä ei voida tehdä puheenjohtajan selostuksen pohjalta. Viitaten kohtaan 1. hallintojohtaja Eija Saarela ei ole ollut esteellinen valmistelemaan ja esittelemään asiaa, joten jääviys on aiheeton.

 

 Revon esitykset raukesivat kannattamattomina.

 

 Merkittiin, että jäsen Diana Seppä poistui kokouksesta tämän asian

 käsittelyn aikana klo 16.21. 

 

Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Kaupunginhallitus päätti kaupunginjohtajan virantäyttöprosessin jatkotoimenpiteet puheenjohtajan selostuksen pohjalta:
- Kaupunginhallitus ja valtuuston puheenjohtajisto toimii haastatteluryhmänä, hallintojohtaja toimii pöytäkirjanpitäjänä.
- Haastattelut pidetään 3.11.2022 alkaen klo 9.00. Myös TEAMS-vaihtoehto on mahdollinen.
- Haastatteluun kutsutaan Hinno Kimmo, yhteiskuntatieteiden maisteri ja Sandberg Juha Harry Erik, yhteiskuntatieteiden maisteri.

Merkittiin, että Ilkka Repo jätti päätöksestä eriävän mielipiteensä.

 

 

 

Khall 14.11.2022 § 260  

204/01.01.01.01/2022  

 

 

Valmistelija 

 

Haastattelut kaupunginjohtajan virkaan on pidetty 3.11.2022. Esityslistan oheismateriaalina on yhteenveto hakijoista, haastattelumuistio ja haastattelun perusteella täydennetty ansiovertailu. Hakijayhteeveto, hakemukset/suostumus liitteineen ja ansiovertailun pohjatiedot on toimitettu kaupunginhallituksen jäsenille ja valtuuston puheenjohtajistolle heti haun päätyttyä.

 

Kuntalain 41 §:n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanjohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi ja hän on virkasuhteessa kuntaan. Jos kunnanjohtajan vaalissa kukaan ei ole saanut yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan uusi vaali kahden eniten ääniä saaneen välillä. Tässä vaalissa eniten ääniä saanut tulee valituksi.

 

Haapaveden kaupungin hallintosäännön 110§:n ja 111§:n mukaan enemmistövaali toimitetaan suljetuin lipuin, jos yksikin sitä vaatii. Suljetussa lippuäänestyksessä äänestäjän on taitettava äänestyslippu siten, ettei sen sisältö ole näkyvissä. Äänestyslipussa ei saa olla asiattomia merkintöjä. Äänestysliput annetaan valtuuston puheenjohtajalle puheenjohtajan määräämässä järjestyksessä. Kun enemmistövaali toimitetaan suljetuin lipuin, kokouksen pöytäkirjantarkastajat toimivat samalla ääntenlaskijoina ja avustavat muutenkin vaalitoimituksessa, jollei valtuusto toisin päätä.

 

Virkavaalissa ääniä voidaan antaa kaikille virkaa hakeneille ja pätevyysvaatimukset täyttäville hakijoille, ei ainoastaan ehdotetuille ja kannatetuille henkilöille. Vaalipäätös voi olla yksimielinen, jolloin varsinaiseen vaalitoimitukseen ei tarvitse lainkaan ryhtyä.

 

Virkavaalilla tehdään henkilön lopullinen valinta. Jos henkilön valinta kuuluu valtuustolle, kunnanhallituksen ehdotuksesta valtuustolle päätetään äänestämällä eikä vaalilla. Ehdotuksesta valtuustolle ei voida päättää suljetuin lipuin.

 

Kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta säädetyn lain (304/2003) 7§:n mukaan virkasuhteeseen ottamisen edellytyksenä on, että siihen otettava henkilö antaa viranomaisen pyynnöstä ottamisesta päättävälle viranomaiselle tehtävän hoidon terveydellisiä edellytyksiä koskevat tiedot sekä osallistuu lisäksi tarvittaessa asian selvittämiseksi suoritettaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin. Jollei terveydellisiä edellytyksiä koskevia tietoja ole käytettävissä virkasuhteeseen otettaessa, ottaminen on suoritettava ehdollisena.

 

Virkasuhteeseen otettaessa voidaan määrätä virantoimituksen aloittamisesta alkavasta enintään kuuden kuukauden koeajasta.

 

Suomen perustuslain 125 §:n mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhteydessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin, joihin liittyen on otettava huomioon myös viran nimi ja tehtäväpiiri sekä virkaan kuuluvat konkreettiset työtehtävät.

Taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viranhoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Sopivuus, soveltuvuus, työkyky ja muut vastaavat työnhakijan arvionvaraiset henkilökohtaiset ominaisuudet eivät ole tasa-arvolain 8 §:n 1 momentin 1-kohdan tarkoittamia ansioita. Ne voivat kuitenkin olla työnantajan valintaperusteena, ja ne voidaan ottaa huomioon mahdollisena työnantajan oikeuttamisperusteena valita tehtävään vähemmän ansioitunut hakija.

 

Virkavaalin vahvistaa kaupunginhallitus.

 

Kuntalain 42 §:n mukaan kunnan ja kunnanjohtajan on tehtävä johtajasopimus, jossa sovitaan kunnan johtamisen edellytyksistä. Johtajasopimuksen hyväksyy kunnanhallitus.

 

Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan kaupunginjohtajan virantäyttöprosessin jatkokäsittely tapahtuu puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana (Hallintosääntö §140).

 

 

Esittelijä  

 

Päätösehdotus Kaupunginhallituksen puheenjohtajan päätösehdotus annetaan kokouksessa.

 

Käsittely Merkittiin, että Kimmo Hinno poistui kokouksesta esteellisenä (intressijäävi)

 tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

 Merkittiin, että kaupunginhallitus piti kokoustauon klo 17.26-17.34. Tauon jälkeen puheenjohtaja totesi, että kaikki saapuvilla olevat ovat läsnä.

 

 Kaupunginhallituksen puheenjohtajan päätösehdotus kokouksessa:

 

 Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että:

1. Haapaveden kaupunginjohtajan virkaan valitaan YTM Kimmo Hinno.

2. valintaesitys perustuu hakijoiden ansioiden vertailuun ottaen huomioon viran kelpoisuusehdot, johtamiskokemus ja perehtyneisyys kunnallishallintoon, kuntatalouden, kuntien toimintaympäristön sekä elinkeinoelämän tuntemus ja osaaminen, aikaisempi kuntajohtajakokemus, perustuslain 125§:n mukaiset nimitysperusteet sekä haastattelussa osoitettu soveltuvuus virkaan.

3. virkavaali on ehdollinen. Ennen viran vastaanottamista valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

4. virka täytetään kuuden kuukauden koeajalla.

 

Keskustelun aikana jäsen Ilkka Repo antoi pohjaehdotuksesta poikkeavan vastaesityksen:

 

Haapaveden kaupunginjohtajan virkaan valitaan YTM Juha Sandberg.

 

Revon esitys raukesi kannattamattomana.

 

 

Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
3. Hyväksyttiin.
4. Hyväksyttiin.

Merkittiin, että Ilkka Repo jätti päätöksestä eriävän mielipiteensä.