Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 18


Liite 2 Talousraportti 1-3_2023

 

Talousraportti 1/2023

 

Khall 08.05.2023 § 114 

 

 

 

Valmistelija talousjohtaja Hurskainen Johanna

 

Kaupungin talousarvioon verrattuna (25 %) toteumaprosentti toimintatuotoissa oli 31,1 %, toimintamenoissa 26,5 % ja siten toimintakatteessa toteuma oli 25,2 %. Verotulototeuma oli 34,3 % ja valtionosuuksissa 25,9 %.

 

Toimintatuotot olivat yhteensä 1,843 miljoonaa euroa (M€). Saadut tuet ja avustukset toteutuivat 0,394 miljoonalla eurolla ja toteumaa nostaa alkuvuoteen jaksottuvat projektien avustustulot eteenkin kasvatus- ja koulutuslautakunnan hankkeiden osalta. Maksutuotot olivat 0,278 miljoonaa euroa ja toteumaa nostaa alkuvuoteen ajoittuvat rakennus- ja ympäristöterveyslautakunnan toteutuneet rakennuslupatulot 0,111 M€ koostuen pääasiassa Puutiosaaren tuulivoimapuiston lupamaksuista.

 

Toimintakulut olivat yhteensä 6,923 miljoonaa euroa, josta suurin osa, 57,6 % eli 3,991 M€, tulee henkilöstökuluista ja 28,8 % eli 2,00 M€ palveluiden ostokustannuksista. Henkilöstökulut ovat olleet suurelta osin tulosalueilla budjetin mukaisia, mutta määräaikaisten ja sijaisten käyttö varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen puolella on nostanut henkilöstökuluja talousarvion toteumaprosentin ollessa koko kaupungin osalta 25,9 %. Palveluiden ostokustannukset ovat toteutuneet ensimmäisen kvartaalin osalta 30,6 prosenttisesti talousarvioon nähden ja toteumaa nostaa ensimmäisessä kvartaalissa alkuvuoteen painottuvat it-puolen lisenssimaksuihin, vakuutusmaksuihin ja yhteistoimintaosuuksien jäsenmaksuihin liittyvät jaksottamattomat vuosikustannukset sekä ulkoalueiden puhtaanapitokustannukset (auraus, hiekoitus). Aineet, tarvikkeet ja tavarat olivat 0,556 miljoonaa euroa (toteuma 21,5 %) koostuen pääasiassa lämmitys- sekä sähkökustannuksista ja materiaalikuluista. Avustukset olivat 0,166 M€ ja vuokrakulut 0,206 M€.

 

Verotulot olivat yhteensä 4,625 miljoonaa euroa ja ja valtionosuudet olivat 2,592 miljoonaa euroa. Rahoitustuotot ja -kulut olivat 0,175 M€. Vuosikatteeksi muodostui 2,311 M€ ja poistojen ollessa budjetin mukaiset 0,390 M€, tilikauden ylijäämäksi kertyi 1,922 miljoonaa euroa.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Hinno Kimmo

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
1. todeta talousraportin I / 2023 tietoonsa saatetuksi.
2. saattaa talousraportin valtuuston tietoon

 

Käsittely Merkittiin, että asiantuntijana kuultiin talousjohtaja Johanna Hurskaista.

 

Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.

 

 

 

Kvalt 15.05.2023 § 18  

216/02.02.02/2023  

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää saattaa talousraportin valtuuston tietoon.

 

Käsittely Merkittiin, että asiantuntijana kuultiin talousjohtaja Johanna Hurskaista.

 

Päätös Hyväksyttiin.