RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.04.2025/Pykälä 76
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite 1 | KT23_Ehdokkaat vertausluvuttain_valmis |
![]() |
Liite 2 | Kuulutus Kuntavaali 2025 |
Kuntavaalituloksen 2025 tiedottaminen valtuustolle
Kvaaltk 16.04.2025 § 49
Valmistelija hallintopäällikkö Pirkkalainen Tarja
Vaalilain 95 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunta vahvistaa vaalien tuloksen kolmantena päivänä vaalien jälkeen.
Vaalilain 95 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunta julistaa
valtuutetuiksi ehdokkaista vertailulukujen suuruuden mukaisessa
järjestyksessä niin monta ehdokasta kuin kunnassa on valtuutettuja
valittava. Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 1.2.2016 § 4
todennut, että kuntalain 16 §:n mukaan Haapaveden
kaupunginvaltuustoon valitaan vuoden 2017 kuntavaaleissa 27
valtuutettua. Valtuustokaudelle 1.6.2025 – 31.5.2029 ei päätökseen ole
tehty muutosta.
Kuntalain 17 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja
jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja
yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama
määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.
Esittelijä puheenjohtaja
Päätösehdotus Edellä selostettujen säännösten nojalla keskusvaalilautakunta julistaa vuoden 2025 kuntavaalissa valituksi valtuutetuiksi
nimisarjan alusta 27 ensimmäistä ehdokasta ja heille varajäsenet kuntalain 16 §:n ja 17 §:n mukaisesti.
Päätös Keskusvaalilautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä ehdotuksen.
Keskusvaalilautakunta totesi yksimielisesti, että valtuutetuiksi
Haapaveden kaupunginvaltuustoon 1.6.2025 alkavaksi
4-vuotiskaudeksi on tullut valituksi liitteen mukaiset vaalikelpoisiksi
todetut ehdokkaat.
Khall 29.04.2025 § 76
190/00.00.00.00/2025
Valmistelija hallintopäällikkö Ollanketo Tarja
Haapaveden kaupungin keskusvaalilautakunta on päätöksellään 16.4.2025 §49 vahvistanut Kuntavaalit 2025 vaalituloksen. Keskusvaalilautakunnan on annettava luettelo valtuutetuiksi valituista ja heidän varajäsenistään valtuustolle ja tiedotettava siitä sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset kunnassa saatetaan tiedoksi. Esityslistan liitteenä raportti valitut valtuutetut ja varavaltuutetut vertausluvuittain.
Esittelijä kaupunginjohtaja Jussila Esa
Päätösehdotus Kaupunginhallitus saattaa keskusvaalilautakunnan päätöksen mukaisesti luettelon valtuutetuiksi valituista ja heidän varajäsenistään valtuustolle tiedoksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |