Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.12.2024/Pykälä 279



 

Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen kokouksesta 11.9.2023

 

Khall 09.10.2023 § 280 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Eija Saarela

 

Kaupunginhallituksen 11.9.2023 kokouksesta on saapunut oikaisuvaatimus (saap. 23.9.2023). Oikaisuvaatimus on esityslistan liitteenä.

 

Kuntalain 137 § 1 momentin mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa sekä kunnan jäsen. Kuntalain 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on saapunut määräajassa.

 

Oikaisuvaatimuksen käsittelyssä sovelletaan kuntalakia ja lisäksi hallintolain säännöksiä toissijaisina ja täydentävinä. Oikaisuvaatimus on käsiteltävä viivytyksettä. Oikaisuvaatimus jätetään tutkimatta seuraavissa tilanteissa: jos päätös, johon oikaisua haetaan, koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, jos oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole asianosainen eikä kunnan jäsen tai jos oikaisuvaatimusaikaa ei ole noudatettu.

 

Kun oikaisuvaatimus jätetään tutkimatta, oikaisuvaatimusta ei ryhdytä sisällöllisesti käsittelemään eikä oikaisuvaatimuksen perusteisiin oteta kantaa. Päätös, jolla oikaisuvaatimus on jätetty tutkimatta, tulee perustella.

 

Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös on kokouksen järjestäytymisasioita (esim. kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus), jotka kuuluvat hallintosäännön mukaan puheenjohtajan todettavaksi ehtojen täytyttyä. Kokouksen järjestäytymispykäliin ei voi erikseen hakea oikaisua, joten kyseisen päätöksen pöytäkirjaan oli liitetty muutoksenhakukielto. Koska päätös koskee vain asian valmistelua, oikaisuvaatimus tulee jättää tutkimatta.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Hinno Kimmo

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen kokouksesta 11.9.2023 jätetään tutkimatta, koska oikaisuvaatimuksen kohteena olevat asiat ovat kokouksen järjestäytymiseen liittyvää valmistelua.

 

Käsittely Merkittiin, että Ilkka Repo, Päivi Ollila ja Anri Kolehmainen poistuivat

 kokouksesta esteellisinä (osallisuusjäävi) tämän pykälän käsittelyn ja

 päätöksenteon ajaksi.

 

Kokoukseen osallistui tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajan varajäsen Aleksi Hintta.

 

Kaupunginhallitus valitsi yksimielisesti tilapäiseksi puheenjohtajaksi Hannu Riuttasen tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

Khall 17.12.2024 § 279  

514/00.02.01/2023  

 

 

Valmistelija vt. hallintojohtaja Pirkkalainen Tarja

 

Haapaveden kaupungille on saapunut hallinto-oikeudelta päätös 3.12.2024, asiasta dnro 1634/03.04.04.04.10/2023, Haapaveden kaupunginhallitus 9.10.2023 § 280. 

Hallinto-oikeus kumoaa kaupunginhallituksen päätöksen 9.10.2023 § 280 ja palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen käsiteltäväksi. Päätös on asiakohdan liitteenä.

 

Kaupunginhallitus käsittelee oikaisuvaatimuksen hallinto-oikeuden päätöksen johdosta.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Jussila Esa

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus vastaa oikaisuvaatimukseen seuraavaa:

Vaatimukset: 
Haapaveden kaupunginhallituksen kokous 11.9.2023 tulee todeta lain vastaiseksi ja kokouksen asiat käsitellään uudelleen.
Vaadin, että kaupunginhallituksen kokous 11.9.2023 uusitaan ja kokouksen asiat käsitellään uudelleen.
 
Vaatimuksen perustelu 1:
Revolta oli mitä todennäköisemmin tarkoituksellisesti mykistetty mikrofoni, jotta hänet sillä verukkeella saataisiin estettyä osallistumasta kokoukseen.

Vastine:
Peruste on aiheeton. Mikrofonia ei mykistetty tarkoituksellisesti eikä puheyhteysongelmaa kyetty tuossa tilanteessa ratkaisemaan. Mikrofonin tila ei vaikuta kaiuttimen toimintaan.

Vaatimuksen perustelu 2:
Revon mukaan ääniyhteyden puuttuminen johtui kokouksen järjestäjän toimista, eikä niitä pyritty korjaamaan.

Vastine:
Perustelu on aiheeton. Yhteysongelman syytä ei löydetty järjestäjän puolelta ja yhteysongelmaa pyrittiin korjaamaan.

Johtopäätös:
Kaupunginhallituksen kokous 11.9.2023 on ollut laillinen ja päätösvaltainen.

 

Käsittely Merkittiin, että kokouksesta poistuivat esteellisinä (osallisuusjäävi) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi:

 Ilkka Repo

 Anri Kolehmainen

 Päivi Ollila

 

 Merkittiin, että kokoukseen osallistui tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan varajäsenet  Aleksi Hintta ja Merja Lehtola, etäyhteydellä.

 

 Hannu Riuttanen ehdotti, että Raimo Jussila toimii puheenjohtajaa.

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Valitaan uusi pöytäkirjantarkastaja tämän asiakohdan tarkastajaksi.

 

  Valittiin Timo Niemelä.

 

 Keskustelun aikana Aleksi Hintta teki vastaehdotuksen.

 Kaupunginhallitus hyväksyy valittajan vaatimuksen.

 

 Marko Martinmäki kannatti Hintan vastaehdotusta.

 

 Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu vastaehdotus, joten on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä. Kaupunginjohtajan pohjaehdotus on JAA ja Hintan vastaehdotus on EI. Puheenjohtajan ehdotukset hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Kaupunginjohtajan pohjaehdotuksen (JAA) puolesta äänestivät: Heikkilä Raili, Jussila Raimo, Niemelä Timo, Riuttanen Hannu, Lehtola Merja.

 

 Hintan kannatetun vastaesityksen (EI) puolesta äänestivät: Martinmäki Marko, Hintta Aleksi,

 

 Tyhjä: Aakko Aila, Ollila Ulpu.

 

 Äänestyksen tulos JAA 5 – EI 2. TYHJÄ 2.

 

  

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen päätökseksi tulleen
kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

Kaupunginhallitus vastaa oikaisuvaatimukseen seuraavaa:

Vaatimukset:
Haapaveden kaupunginhallituksen kokous 11.9.2023 tulee todeta lain vastaiseksi ja kokouksen asiat käsitellään uudelleen.
Vaadin, että kaupunginhallituksen kokous 11.9.2023 uusitaan ja kokouksen asiat käsitellään uudelleen.

Vaatimuksen perustelu 1:
Revolta oli mitä todennäköisemmin tarkoituksellisesti mykistetty mikrofoni, jotta hänet sillä verukkeella saataisiin estettyä osallistumasta kokoukseen.

Vastine:
Peruste on aiheeton. Mikrofonia ei mykistetty tarkoituksellisesti eikä puheyhteysongelmaa kyetty tuossa tilanteessa ratkaisemaan. Mikrofonin tila ei vaikuta kaiuttimen toimintaan.

Vaatimuksen perustelu 2:
Revon mukaan ääniyhteyden puuttuminen johtui kokouksen järjestäjän toimista, eikä niitä pyritty korjaamaan.

Vastine:
Perustelu on aiheeton. Yhteysongelman syytä ei löydetty järjestäjän puolelta ja yhteysongelmaa pyrittiin korjaamaan.

Johtopäätös:
Kaupunginhallituksen kokous 11.9.2023 on ollut laillinen ja päätösvaltainen.