RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 07.10.2024/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sidonnaisuusilmoitusten päivittäminen
Tarkltk 07.10.2024 § 32
404/00.03.01/2023
Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä ja varajäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu tehtäväänsä.
Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi vähintään kerran vuodessa (Hallintosääntö § 73). Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.
Niille luottamustoimiin valituille henkilöille, joita ilmoitusvelvollisuus koskee, on lähetetty pyyntö tehdä sidonnaisuusilmoitus.
Tarkastuslautakunta on käsitellyt edellisen kerran sidonnaisuusilmoitusten päivityksiä kokouksessaan 13.5.2024.
Lautakunta käy läpi sille mahdollisesti toimitetut sidonnaisuusilmoitukset ja tarvittaessa pyytää näihin täydennyksiä.
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää:
1. merkitä tietoon saatetuksi ja hyväksyy sille toimitetut uudet sidonnaisuusilmoitukset tai näiden päivitykset.
2. lähettää muistutuksen niille ilmoitusvelvollisille, jotka eivät ole vielä tehnyt sidonnaisuusilmoitusta ja pyytää ilmoituksen heiltä 31.10.2024 mennessä.
3. julkaista hyväksyt sidonnaisuusilmoitukset Haapaveden kaupungin tietoverkossa osoitteessa https://sidonnaisuusrek.jict.fi/sidonnaisuusrekisteri/44.
Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
3. Hyväksyttiin.
Merkittiin, että tilintarkastaja Heidi Hyry poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn jälkeen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |