Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 03.10.2024/Pykälä 60



 

Ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma vuosille 2025-2029

 

Ympteltk 03.10.2024 § 60  

446/11.00/2024  

 

 

Valmistelija Ympäristötarkastaja, puh. 044 7591 154

 

Ympäristönsuojelulain 527/2014 §167 mukaan valvontaviranomaisen on järjestettävä ympäristönsuojelulain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten valvonta niin, että se on laadukasta, säännöllistä ja tehokasta ja perustuu ympäristöriskien arviointiin. Ympäristönsuojelulain 168 §:n mukaan säännöllisen valvonnan järjestämiseksi kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on laadittava alueelleen valvontasuunnitelma, joka on tarkistettava säännöllisesti. Valvontasuunnitelmassa on oltava tiedot alueen ympäristöoloista ja pilaantumisen vaaraa aiheuttavista toiminnoista sekä käytettävissä olevista valvonnan voimavaroista ja keinoista. Suunnitelmassa tulee kuvata myös valvonnan järjestämisen ja riskinarvioinnin perusteet ja valvonnasta vastaavien viranomaisten yhteistyö.

 

Ympäristöpalvelut Helmen ensimmäinen ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma on laadittu vuosille 2017-2022 ja Haapaveden kaupungin ympäristöterveyslautakunta on hyväksynyt sen 12.10.2017 § 30. Seuraava valvontasuunnitelma on laadittu vuosille 2019-2024 ja ympäristöterveyslautakunta on hyväksynyt sen 18.6.2019 § 17. Ympäristöpalvelut Helmen ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma sisältää Haapaveden kaupungin ja Pyhännän kunnan ympäristönsuojelun säännöllisen valvonnan. Valvontasuunnitelma on nyt päivitetty vastaamaan nykyistä toimintalaajuutta ja ympäristönsuojelulain ja -asetuksen edellytyksiä vastaavaksi.

 

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on valvottava ympäristöluvanvaraisia, ilmoituksenvaraisia ja rekisteröitäviä toimintoja säännöllisesti määräaikaistarkastuksin. Tarkastuskohteet ja -tiheys on määriteltävä ympäristöriskien arvioinnin perusteella. Luvan- ja ilmoituksenvaraisten sekä rekisteröitävien toimintojen määräaikaistarkastuksista ja niiden muusta säännöllisestä valvonnasta on laadittava ohjelma eli valvontaohjelma, joka on pidettävä ajan tasalla. Valvontaohjelmassa on oltava tiedot kaikista toteutettavista luvanvaraisten, ilmoituksenvaraisten ja rekisteröitävien toimintojen määräaikaistarkastuksista ja niiden muista säännöllisen valvonnan toimenpiteistä sekä arvio edellisen ohjelmakauden toteutumisesta. Yksityiskohtainen valvontaohjelma toimii samalla valvontamaksun perusteena ympäristönsuojelulain § 205 mukaisesti. Valvontaohjelman toimenpide- ja kohdeluettelo ei ole julkinen.

 

Ympäristöpalvelut Helmen ympäristönsuojelun valvontasuunnitelmaan on koottu ympäristönsuojelulain mukaisen valvonnan lisäksi myös muusta lainsäädännöstä, kuten jätelaista ja maa-aineslaista, aiheutuvat ympäristönsuojeluviranomaisen valvontatehtävät Haapaveden kaupungissa ja Pyhännän kunnassa.

 

Valvontasuunnitelma päivitetään vähintään viiden (5) vuoden välein ja sen toteutumista seurataan vuosittain valvontaohjelman avulla. Valvontasuunnitelman ja -ohjelman toteutumista arvioidaan seuraamalla toteutuneiden suunnitelmallisten tarkastusten määrää toimialoittain ja kohteittain. Valvontaohjelman toteutumisen yhteenveto edellisen ohjelmakauden osalta esitellään ympäristöterveyslautakunnalle vuosittain.

 

Esitys ympäristönsuojelun valvontasuunnitelman päivityksestä vuosille 2025-2029 on liitteessä 6.

 

Esittelijä Ympäristöjohtaja Heikkilä Harri

 

Päätösehdotus Ympäristöterveyslautakunta hyväksyy ympäristönsuojelun valvontasuunnitelman vuosille 2025-2029.

 

Päätös Ympäristöterveyslautakunta hyväksyi ympäristönsuojelun valvontasuunnitelman vuosille 2025-2029 Liitteen 6 mukaisesti.