Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 23.09.2024/Pykälä 35


 

Kaikukortin käytön jatkaminen Haapavedellä

 

Hyvltk 23.09.2024 § 35  

431/12.08.00/2024  

 

 

Valmistelija vt. hyvinvointijohtaja Haikola Suvi

 

Haapavesi on ollut vuonna 2024 mukana Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen organisoimassa Kaikukortti-kokeilussa. Kokeilu päättyy vuoden 2024 lopussa. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue tiedustelee kuntien halukkuutta jatkaa Kaikukortin käyttöä pysyvänä toimintamallina.

 

Kaikukortin tavoitteena on parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien ihmisten mahdollisuuksia osallistua kulttuurielämään ja harrastaa taiteen tekemistä. Kaikukortilla kuntalainen voi hankkia maksuttomia pääsylippuja esimerkiksi festivaaleille, museoihin, teatteriin tai konsertteihin. Kaikukortin kautta pääsylippuja voi saada myös liikuntapalveluihin.

 

Kaikukortteja voivat saada Kaikukortti-verkostoon kuuluvien sosiaali- ja terveydenhuollon tai hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimijoiden sekä joidenkin järjestöjen asiakkaat, jotka ovat vähintään 16-vuotiaita ja tiukassa taloudellisessa rahatilanteessa, eivätkä voi siitä syystä hankkia pääsylippuja kulttuuritapahtumiin. Kaikukortti on konkreettinen työkalu, joka edistää yhdenvertaisuutta, saavutettavuutta sekä terveyttä ja hyvinvointia kulttuurin keinoin.

 

Alustava arvio Kaikukortin vuosikustannuksista on 240 €/vuosi, mikäli Pohde ja kaikki hyvinvointialueen 30 kuntaa ovat mukana. Kustannukset koostuvat Kaikukortin tietokannan (Kaikukannan), Kaikukortti.fi -sivuston ylläpidosta sekä uuden mobiiliKaikukortin käyttöönotosta.

 

Pohde tekee päätöksen Kaikukortin ottamisesta pysyväksi toimintamalliksi loppuvuodesta 2024 kuntien päätösten pohjalta.

 

 

Esittelijä vt. hyvinvointijohtaja Haikola Suvi

 

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää, että Haapaveden kaupunki ilmoittaa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle olevansa halukas jatkamaan Kaikukorttia pysyvänä toimintamallina, mikäli myös Pohde ottaa Kaikukortin pysyväksi toimintamallikseen.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.