Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.09.2024/Pykälä 35


 

Aurausavustussetelihakemus

 

Teknltk 26.09.2024 § 35  

220/02.05.01.02/2023  

 

 

Valmistelija maankäyttöpäällikkö Teka Paulos

 

Tekninen lautakunta on päättänyt 8.6.2022 § 22, ottaa käyttöön aurausavustussetelin 1.1.2023 alkaen. Aurausavustusseteli myönnetään alle 50 metrin pituisille pihateille, vakituisessa käytössä oleville asuinkiinteistöille, joiden kaikki asukkaat ovat 75 vuotta täyttäneitä.
 

Tekniselle lautakunnalle on jätetty aurausavustussetelihakemus,

sillä perusteella, että hakemus ei täytä avustukselle vaadittuja kriteereitä asukkaiden iän perusteella. Hakemuksen liitteenä olevien dokumenttien perusteella käy ilmi, että yksi alle 75-vuotias henkilö asuu muualla, kuin avustettavassa kiinteistössä, vaikka virallinen osoite hänellä on ko. kiinteistöön.

 

Hakija toivoo myönteistä päätöstä aurausavustussetelihakemukseensa.

 

Hakemus liitteineen on oheismateriaalina.

 

Esittelijä tekninen johtaja Niemimäki Teemu

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta käsittelee hakemuksen ja päättää avustuksesta.

 

Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi aurausavustussetelihakemuksen liitteineen ja hakijalle myönnetään aurausavustusseteli.