Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.10.2024/Pykälä 221


Liite 23 Tilastointipäivän oppilasmäärät ja ennuste (2)
Liite 24 Äänestysluettelo §221

 

Koulujen oppilasmäärät ja ennuste lukuvuodelle 2025-2026

 

KKltk 07.10.2024 § 52 

 

 

  

Valtuusto on päätöksellään 25.5.2020 § 29 vahvistanut Haapaveden kaupungin kouluverkkotarkastelun periaatteet. Sen mukaisesti seurataan koulujen oppilasmäärää kuluvan lukuvuoden 20.9. tilanteen sekä seuraavan lukuvuoden oppilasennusteen mukaisesti.

 

Edellä mainitun valtuuston päätöksen mukaisesti tarkasteltuna on 20.9.2024 oppilasmäärä Mieluskylän koululla 39 ja samoin ennuste lukuvuoden 2025 - 2026 oppilasmääräksi. Tämä tarkoittaa sitä, että valtuuston päätöksen mukaisesti käynnistetään koulun lakkaamiseen liittyvä valmistelu niin, että Mieluskylän koulu ei enää avaudu seuraavana lukuvuonna (2025 - 2026). Valmistelu tehdään osana talousarviovalmistelua siten, että mahdolliset henkilöstövaikutukset ehditään käsitellä asianmukaisesti (yt-menettely), ennen kuin hallitus antaa valtuustolle lopullisen talousarvioehdotuksen.

 

Liitteenä koulujen oppilasmäärä 20.9.2024 sekä oppilasmääräennuste

seuraavalle lukuvuodelle.

 

 

Esittelijä sivistysjohtaja Seitajärvi Erkki

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja koulutuslautakunta merkitsee oppilasmäärän 20.9.2024 sekä oppilasennusteen tietoonsa saatetuksi ja esittää nämä päätöksen pohjaksi kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle.

 

 

Päätös Kasvatus- ja koulutuslautakunta merkitsi oppilasmäärän 20.9.2024 sekä oppilasennusteen tietoonsa saatetuksi ja esittää nämä päätöksen pohjaksi kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle.

 

 

 

 MERK:

 Timo Niemelä saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17:01. 

 

 

 

Khall 14.10.2024 § 221  

453/12.00.00/2024  

 

 

Valmistelija vt. hallintojohtaja Pirkkalainen Tarja

 

Valtuusto on 25.5.2020 §29 tehnyt päätöksen liittyen kouluverkkoon ja oppilaslaskennan periaatteisiin:

 

  1. Haapaveden kaupungin kouluverkko muodostuu yläkoulusta, lukiosta, keskustan kahdesta alakoulusta ja kolmesta kyläkoulusta. (Humalojan, Mieluskylän ja Vattukylän koulut).

 

  1. Kyläkouluille ei osoiteta peruskorjausrahaa investointiohjelmaan. Jos todetaan, että ilman mittavaa peruskorjausta kyläkoulun kuntoisuus ei vastaa enää terveellisen, turvallisen ja toimivan oppimisympäristön kriteerejä, sen toiminta päättyy seuraavana lukuvuoden alusta.

 

  1.  Kyläkoulut, joiden oppilasmäärä putoaa kahtena vuonna alle 40 oppilaan rajan, lakkautetaan tässä päätöksessä kuvatuin periaattein seuraavaa laskentatapaa käyttäen:

 

Laskentapa (esimerkkinä lukuvuodet 2020-2021 ja 2021-2022):

- Lukuvuoden oppilasmäärä perusopetuksessa tarkastetaan koulussa aina syksyn tilastointipäivänä eli 20.9. (esim. 20.9.2020)

Mikäli oppilasmäärä on tällöin alle 40 oppilasta, on tämä ensimmäinen lukuvuosi, joka todetaan menevän alle 40 oppilaan.

- Samana tilastointipäivänä (20.9.2020) tarkastetaan väestörekisteristä myös oppilasennuste seuraavalle lukuvuodelle (2021-2022). Ennusteesta vähennetään ne, jotka ovat aloittaneet koulunkäynnin toisella koululla ja lisätään ne toisen oppilaaksiottoalueen lapset, jotka ovat aloittaneet tarkasteltavana olevassa koulussa. Mikäli tämä oppilasmäärä on alle 40, käynnistetään koulun lakkaamiseen liittyvä valmistelu niin, että koulu ei enää avaudu seuraavana lukuvuonna (2021-2022). Valmistelu tehdään osana talousarviovalmistelua siten, että mahdolliset henkilöstövaikutukset ehditään käsitellä asianmukaisesti (yt-menettely), ennen kuin hallitus antaa valtuustolle lopullisen talousarvioehdotuksen.

- Laskenta on jatkuvaa osana talousarvioprosessia.

 

Vuoden 2025 talousarvion valmistelu on käynnissä ja ensimmäinen oppilaslaskenta ja -ennuste on tehty 20.9.2024 tilanteen mukaisena, liitteenä.

 

Laskentapäivän mukainen oppilasmäärä on annettu tiedoksi kasvatus- ja koulutuslautakunnalle kokouksessa 7.10.2024 §52.

 

Oppilasmäärän ja -ennusteen perusteella valtuuston linjauksen mukaisesti käynnistyy Mieluskylän koulun lakkaamiseen liittyvä valmistelu osana talousarviovalmistelua niin, että koulu ei avaudu enää lukuvuodelle 2025-2026. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan alaista talousarviota valmistellaan tältä pohjalta.

 

Kaupunginhallitus vastaa valtuuston päätösten toimeenpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Hallintosäännön §36:n mukaan, mikäli toimivallasta henkilöstöasioissa ei ole säädettylaissa eikä määrätty hallintosäännössä, toimivalta on kaupunginhallituksella.

 

Haapaveden kaupungilla on aloitettu koko henkilstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut 25.9.2024 (khall 17.9.2024 §200). Mieluskylän koulun lakkautamiseen liittyvissä henkilöstöä koskevissa ratkaisuissa asian valmistelu käsitellään  Haapaveden kaupungilla käynnissä olevan yhteistoimintamenettelyn piiriin (laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnastakunnissa 13.4.2007/449) sekä hallintolain 41§:n mukainen säännös vaikuttamismahdollisuuksien varaamisesta asiaan osallisille.

 

Käytännössä tämä tarkoittaa yhteistoimintaneuvottelujen käymistä niiden henkilöiden kanssa, joita asia koskee sekä julkista kuulemistilaisuutta Mieluskylän koululla. Nämä prosessit tulee olla valmiina, ennenkuin hallitus antaa valtuustolle lopullisen talousarvioesityksen vuodelle 2025.

 

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Jussila Esa

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
1. oppilaslaskennan- ja oppilasmääräennusteen perusteella Mieluskylän koulun lakkauttamisen valmisteluun liittyvät yhteistoimintaneuvottelut ovat osa talousarvion 2025 laadintaan liittyvää yhteistoimintaneuvottelua.
2. järjestää hallintolain 41§:n säännöksen mukaisen kuulemistilaisuuden Mieluskylän koululle ja kuuluttaa tilaisuudesta.
3. edellyttää että em. toimenpiteet on valmiina ennenkuin hallitus antaa vuoden 2025 talousarvioesityksen valtuustolle.

 

Käsittely Merkittiin, että asiantuntijana kuultiin sivistyjohtaja Erkki Seitajärveä, etäyhteydellä.

 

 Keskustelun aikana Aleksi Hintta teki vastaehdotuksen:

 Kaupunginhallitus ei aloita valmistelua Mieluskylän koulun lakkauttamiseksi.

 

 Marko Martinmäki kannatti Hintan ehdotusta.

 

 Puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, joten on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä.

 

 Kaupunginjohtajan päätösehdotus on JAA ja Hintan kannatettu vastaesitys on EI. Puheenjohtajan ehdotukset hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Kaupunginjohtajan päätösehdotuksen (JAA) puolesta äänestivät: Aakko Aila, Heikkilä Raili, Jussila Raimo, Kolehmainen Anri, Niemelä Timo, Ollila Päivi, Riuttanen Hannu.

 

  Hintan vastaehdotuksen (EI) puolesta äänestivät: Martinmäki Marko, Ollila Ulpu, Hintta Aleksi.

  

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen päätökseksi tulleen kaupunginjohtajan päätösehdotuksen äänin 7 - 3.

Kaupunginhallitus päättää:
1. oppilaslaskennan- ja oppilasmääräennusteen perusteella Mieluskylän koulun lakkauttamisen valmisteluun liittyvät yhteistoimintaneuvottelut ovat osa talousarvion 2025 laadintaan liittyvää yhteistoimintaneuvottelua.
2. järjestää hallintolain 41§:n säännöksen mukaisen kuulemistilaisuuden Mieluskylän koululle ja kuuluttaa tilaisuudesta.
3. edellyttää että em. toimenpiteet on valmiina ennen kuin hallitus antaa
vuoden 2025 talousarvioesityksen valtuustolle.

 

 Merkittiin, että Outi Pekkala saapui takaisin kokoukseen tämän asiakohdan käsittelyn aikana klo 14.35.