Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja koulutuslautakunta
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 36



 

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan alaista toimintaa koskevat valtuustoaloitteet

 

KKltk 17.06.2024 § 36  

311/12.00.01/2024  

 

 -Kaupunginvaltuusto 21.5.2024 § 26 valtuustoaloite:

Keskustan valtuustoryhmä: Maksuttoman toisen asteen tulevaisuus Haapavedellä

 

Vastaus:

     valm: sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi

 

Keskustan valtuustoryhmä on tehnyt aloitteen, jossa se esittää, että kaupunki selvittää:

1. maksuttoman toisen asteen kustannukset.

2. mahdollisuuden jatkaa toisen asteen maksuttomuutta nykyisen lain mukaisesti kaupungin kustantamana.

 

Valtioneuvoston esityksenä on, että toisen asteen maksuttomuus päättyy   sen vuoden loppuun, kun oppivelvollinen täyttää 18 vuotta. Täten opiskelijan maksettavaksi lukiossa tulisivat tavallisimmin kolmannen opiskeluvuoden keväästä lähtien kannettava tietokone, oppikirjat ja muut oppimateriaalit sekä ylioppilastutkinnon kokeet.

 

Toisen asteen maksuttomuuden kustannukset lukion osalta koostuvat oppikirjoista tai oppikirjalisensseistä, muusta oppimateriaalista (mm. vihkot) sekä kannettavista tietokoneista. Oppikirjat on hankittu paperikirjoina, joten niiden osalta ei tule nykyisen opetussuunnitelman aikana lisäkustannuksia, koska kirjat lainataan. Laskennallinen kustannus arvioidun seitsemän vuoden käyttöajalta on noin 400 euroa/opiskelija/vuosi.

 

Tietokoneet hankitaan leasingilla kolmeksi vuodeksi kerrallaan, joten niiden osalta korvattavaksi tulee kuukausittainen leasingmaksu, joka on noin 150 eur/opiskelija/vuosi. Ylioppilaskirjoitusten osalta opiskelija saa suorittaa viisi ensimmäistä koetta ja niiden osalta hylättyjen kokeiden uusinnat maksutta. Tutkintomaksut perii ylioppilastutkintolautakunta eli niihin ei voida kuntatasolla vaikuttaa.

 

Yli 18-vuotiaiden lukiolaisten määrä on vuosittain Haapaveden lukiossa

noin 35-45  

 

 

 

Esittelijä sivistysjohtaja Seitajärvi Erkki

 

 

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää, että mikäli valtioneuvosto tekee päätöksen toisen asteen opiskelijoiden maksuttomuuden muuttamisesta, jatkaa Haapaveden kaupunki entiseen tapaan lukiolaisten opintojen maksuttomuutta oppivelvollisuuden päättymiseen saakka.

 

Käsittely:

Sivistysjohtaja teki lisäyksen päätösehdotukseen kokouksessa.

 

Sivistysjohtajan muutettu päätösehdotus:

 

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää, että mikäli valtioneuvosto tekee päätöksen toisen asteen opiskelijoiden maksuttomuuden muuttamisesta, jatkaa Haapaveden kaupunki entiseen tapaan lukiolaisten opintojen maksuttomuutta oppivelvollisuuden päättymiseen saakka.

 

Lisäksi kaupunginvaltuuston 22.04.2024 § 17 Haapavesi-ryhmän  valtuustoaloite:

Asiointiliikenne ympärivuotiseen käyttöön, siirretään kaupunginhallituksen käsiteltäväksi, koska ko. toiminta ei kuulu kasvatus- ja koulutuslautakunnan alaiseen toimintaan.

 

Päätös Sivistysjohtajan muutetun päätösehdotuksen mukainen.

 

 

 MERK:

 Kaisa Laitila saapui tämän pykälän käsittelyn alkaessa ko 16:35.