Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.09.2024/Pykälä 205


 

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös 1425/2024 asiassa 1376/2023, Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätöksestä 24.7.2023 §176 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Khall 28.08.2023 § 199 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Saarela Eija

 

Kaupunginhallituksen päätöksestä 24.7.2023 §176 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus on saapunut oikaisuvaatimus (saap. 7.8.2023). Oikaisuvaatimus liitteineen on esityslistan liitteenä.

 

Kuntalain 137 § 1 momentin mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa sekä kunnan jäsen. Kuntalain 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on saapunut määräajassa.

 

Oikaisuvaatimuksen käsittelyssä sovelletaan kuntalakia ja lisäksi hallintolain säännöksiä toissijaisina ja täydentävinä. Oikaisuvaatimus on käsiteltävä viivytyksettä. Oikaisuvaatimus jätetään tutkimatta seuraavissa tilanteissa: jos päätös, johon oikaisua haetaan, koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, jos oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole asianosainen eikä kunnan jäsen tai jos oikaisuvaatimusaikaa ei ole noudatettu.

 

Kun oikaisuvaatimus jätetään tutkimatta, oikaisuvaatimusta ei ryhdytä sisällöllisesti käsittelemään eikä oikaisuvaatimuksen perusteisiin oteta kantaa. Päätös, jolla oikaisuvaatimus on jätetty tutkimatta, tulee perustella.

 

Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus on kokouksen järjestäytymisasia, joka kuuluu hallintosäännön mukaan puheenjohtajan todettavaksi ehtojen täytyttyä. Kokouksen järjestäytymispykäliin ei voi erikseen hakea oikaisua, joten kyseisen päätöksen pöytäkirjaan oli liitetty muutoksenhakukielto. Koska päätös koskee vain asian valmistelua, oikaisuvaatimus tulee jättää tutkimatta.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Hinno Kimmo

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätöksestä 24.7.2023 §176 jätetään tutkimatta, koska päätös koskee vain asian valmistelua.

 

Käsittely Merkittiin, että esteellisinä kokouksesta poistuivat tämän asian käsittelyn ja

 päätöksenteon ajaksi:

 Ilkka Repo (osallisuusjäävi),

 Päivi Ollila (osallisuusjäävi).

 

 Kokouksen puheenjohtajana toimi tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon

 ajan kaupunginhallituksen I varapuheenjohtaja Anri Kolehmainen.

 

 Kokoukseen osallistui tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan

 varajäsen Aleksi Hintta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

Khall 17.09.2024 § 205  

422/00.02.01/2023  

 

 

Valmistelija vt. hallintojohtaja Pirkkalainen Tarja

 

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on antanut päätöksen koskien kunnallisvalitusta kaupunginhallituksen kokoukseta 28.8.2023 § 199.

Päätös on pöytäkirjan oheismateriaalina.

 

Hallinto-oikeus kumoaa kaupunginhallituksen päätöksen 28.8.2023 § 199 ja palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen käsiteltäväksi.

 

Päätöksessä todetaan, että kaupunginhallituksen ei olisi tullut jättää oikaisuvaatimusta kokonaan tutkimatta sillä perusteella, että oikaisuvaatimus koskee vain päätöstä § 176 ja siten valmistelua. Sen sijaan kaupunginhallituksen olisi tullut tutkia oikaisuvaatimus siltä osin, kuin se on koskenut kaupunginhallituksen 24.7.2023 tekemiä kuntalain 136 §:n perusteella oikaisuvaatimuskelpoisia päätöksiä ja siinä yhteydessä vastata valittajan oikaisuvaatimuksessaan esittämiin kokouksen järjestäytymistä koskeviin perusteisiin.

 

Kaupunginhallitus käsittelee hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti kaupunginhallituksen 24.7.2023 kokouksen asiakohtiin §181, §182 ja §183 liittyvän oikaisuvaatimuksen uudelleen, sillä ne ovat kuntalain 136 §:n perusteella oikaisuvaatimuskelpoisia päätöksiä.

 

Oikaisuvaatimuksen tekijän vaatimus:

 

”Vaadin kaupunginhallitusta kuomoamaan hallituksen 24.7.2023 kokouksen kaikki päätökset, koska ne on tehty lainvastaisesti, koska kokousta ei oltu kutsuttu laillisesti koolle. Katson, että kokous oli kutsuttu kuntalain- ja kaupungin hallintosäännon vastaisesti koolle, koska kokouksen koollekutsuja, hallituksen puheenjohtaja Päivi Ollila, on kutsunut kokouksen koolle intessijäävinä henkilönä.”

 

Oikaisuvaatimuksen arviointi:

 

Kokous on kutsuttu koolle kuntalain ja Haapaveden kaupungin hallintosäännön mukaisesti, mikä ilmenee kokouskutsusta ja pöytäkirjasta.

 

Hallituksen puheenjohtaja jääväsi itsensä §179 käsittelyn ajaksi intressijäävinä. Pykälän valmistelija on pöytäkirjan perusteella kaupunginjohtaja Kimmo Hinno. Puheenjohtaja Päivi Ollila ei ole osallistunut ao. pykälän valmisteluun eikä päätöksentekoon.

 

Oikaisuvaatimuksessa esitettyjä perusteluita ja vaatimuksia arvioitaessa ei ilmennyt sellaisia perusteita, joiden nojalla oikaisuvaatimus tulisi hyväksyä, tai tehdyt päätökset kumota.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Jussila Esa

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen §179, §181, §182 ja  §183 osalta, edellä esitettyjen perusteluiden nojalla.

 

 

Käsittely Merkittiin, että esteellisenä (osallisuusjäävi) kokouksesta poistui tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi:

 Päivi Ollila

 

Merkittiin, että puheenjohtajana tämän asiakohdan ja päätöksenteon ajan toimi Anri Kolehmainen.

 

PäätösHyväksyttiin.