Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.08.2024/Pykälä 176


 

Kaupunginhallituksen avustukset 2024

 

Khall 13.05.2024 § 134 

 

 

 

Valmistelija vt. hallintojohtaja Pirkkalainen Tarja

 

Kaupunginhallituksen myöntämät avustukset ovat olleet haettavana

15.4.2024 mennessä. Vuoden 2024 talousarviossa avustuksiin varatut

määrärahat jaetaan kaupunginhallituksen päätöksellä.

Vuodelle 2024 avustuksiin on varattu yhteensä 90 000 euroa, joka

sisältää myös yhdistyksille/yrityksille myönnetyn kesätyöpaikkatuen.

 

 Kesätyöpaikkatukeen arvioidaan menevän 19 000

euroa. Vuonna 2023 kesätyöpaikkatukea myönnettiin hakemusten

perusteella yht. 19 000 euroa.

 

Esityslistan liitteenä on koonti avustusta hakeneista, viime vuoden

myönnetty avustus sekä ehdotus avustusten jakamiseksi.

Kaupunginhallitus on 12.2.2023 §42 päättänyt yhdistysavustusten

periaatteista vuodelle 2024, liitteenä.

Esittelijä kaupunginjohtaja Jussila Esa

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus käsittelee esityslistan liitteenä olevat avustushakemukset riveittäin ja myöntää ne käsitellyllä tavalla.

 Mahdolliset jääviydet käsittelyssä merkitään liitteenä olevaan taulukkoon kunkin hakemuksen kohdalle.

 

Käsittely   Valitaan varapuheenjohtaja, niiden yhdistystavustusten käsittelyn ja päätöksenteon kohdalle, joissa puheenjohtaja on esteellinen.

 

 Valittiin Raimo Jussila.

 

 Kaupunginjohtajan muutettu ehdotus kokouksessa:

 

 Kaupunginhallitus käsittelee esityslistan liitteenä olevat avustushakemukset riveittäin ja myöntää ne taulukkoon merkityllä tavalla, pois lukien Humalojan kyläyhdistys, Vattukylän kyläyhdistys ja Haapavesi Folk ry,  joiden avustus summat päätettiin erikseen.

 Mahdolliset jääviydet käsittelyssä merkitään liitteenä olevaan taulukkoon kunkin hakemuksen kohdalle.

 

Humalojan kyläyhdistykselle jätetään avustus jakamatta: Pyydetään täydentämään hakemusta.

 

Vattukylän kyläyhdistykselle jätetään avustus jakamatta: Pyydetään täydentämään hakemusta.

 

Myönnetään Haapavesi Folk ry:lle avustusta 17 500€.

  

Päätös Hyväksyttiin.

 

Merkittiin, että kokoukseen osallistui tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi etäyhteydellä varajäsen Tuija Metsäharju.

 

Merkittin, että kokoukseen osallistui tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi varajäsen Pekka Vuolo.

 

 Merkittiin, että kokoukseen osallistui tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi etäyhteydellä varajäsen Pekka Hänninen.

 

 Merkittiin, että asiakohdan esteellisyydet ovat merkittyinä yhdistyskohtaisesti avustukset liitteessä.

 

 

 

 

 

Khall 19.08.2024 § 176  

234/00.02.01/2024  

 

 

Valmistelija vt. hallintojohtaja Pirkkalainen Tarja

 

Yksi määräajassa saapunut avustushakemus on jäänyt käsittelemättä, Jokivarren Kyläyhdistys ry.

 

Lisäksi on saapunut täydennetyt hakemukset Humalojan kyläyhdistykseltä ja Vattukylän kyläyhdistykseltä.

 

Avustushakemukset ovat esityslistan oheismateriaalina.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Jussila Esa

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus käsittelee avustushakemukset.

 

 

Käsittely Merkittiin, että kokouksesta poistuivat esteellisenä (yhteisöjäävi) tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi:

 Timo Niemelä

 Ulpu Ollila

 

Merkittiin, että kokoukseen osallistui tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan varajäsen Kaisa Laitila, etäyhteydellä.

 

 Kaupunginjohtajan päätösehdotus kokouksessa, avustusten jakamisesta:

Kaupunginhallitus myöntää avustusta seuraavasti.

Jokivarren kyläyhdistys ry 250 €

Vattukylän kyläyhdistys ry 10 000 €

Humalojan kyläyhdistys ry 7000 €

 

Keskustelun aikana Hannu Riuttanen teki vastaehdotuksen: Avustusta myönnetään kaikille kyläyhdistyksille 250 €, kuten aiemmassakin avustusten käsittelyssä myönnettiin.

 

Riuttasen ehdotus raukesi kannattamattomana.

 

Päätös Jokivarren kyläyhdistys 250 €.
Vattukylän kyläyhdistys 10 000 €
Humlaojan kyläyhdistys 7000 €.