RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 05.06.2024/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus lautakunnat
Ympteltk 05.06.2024 § 32
Hallintosäännön 127 § mukaan kokouskutsu, mikäli mahdollista, lähetetään vähintään neljä päivää ennen kokousta.
Kokouksen ajankohdasta on ilmoitettu lautakunnan jäsenille edellisessä ympäristöterveyslautakunnan kokouksessa (15.5.2024). Tieto kokouksesta on lähetetty tekstiviestillä 30.5.2024 ja kokouskutsu on lähetetty sähköpostilla 30.5.2024. Esityslista on julkaistu samana päivänä ympäristöterveyslautakunnan jäsenille kokoushallinnassa sekä kaupungin kotisivuilla www.haapavesi.fi/esityslistat ja pöytäkirjat.
Kuntalain 103 §:n mukaan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
Päätösehdotus Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Päätös Todettiin, että ympäristöterveyslautakunnan jäsenet Antti Kylmäaho, Sanna Leiviskä ja Liisa Ojantakanen osallistuivat kokoukseen etäyhteydellä. Todettiin, että kokoukseen osallistujat olivat yhdenvertaisessa näkö- ja kuuloyhteydessä. Puheejohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi. Puheenjohtaja totesi kokoukseen osallistujat ja totesi kokouksen jäsenmäärään nähden päätösvaltaiseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |