Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 21.05.2024/Pykälä 24


Liite 6 Haapaveden arviointikertomus 2023 lopullinen

 

Arviointikertomus 2023

 

Tarkltk 13.05.2024 § 21 

 

 

 

 Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida:

- ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja

- onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Edelleen kuntalain 121 §:n 4. momentin mukaan:

- tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja

- antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

- arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

- lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

Haapaveden kaupungin tarkastuslautakunta raportoi arviointityönsä tulok-set kaupunginvaltuustolle tilikausittain laadittavassa arviointikertomuksessa.

 

 

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää:

1. hyväksyä arviointikertomuksen vuodelta 2023,
2. saattaa arviointikertomuksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi
3. ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista kaupunginhallituksen ja tarvittaessa lautakuntien lausunnot 30.9.2024 mennessä ja että nämä annetaan tiedoksi sekä tarkastuslautakunnalle, että kaupunginvaltuustolle.

 

Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
3. Hyväksyttiin.

 

 Merkittiin, että pidettiin tauko klo 10:50 - 10:58.

 

 

Kvalt 21.05.2024 § 24  

245/02.02.02/2024  

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää:

1. saattaa arviointikertomuksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi
2. ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se pyytää arviointikertomuksessa
esitetyistä havainnoista kaupunginhallituksen ja tarvittaessa lautakuntien lausunnot 30.9.2024 mennessä ja että nämä annetaan tiedoksi sekä tarkastuslautakunnalle, että kaupunginvaltuustolle.

 

Käsittely Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Janne Mäkinen esitteli vuoden 2023 arviointikertomuksen.

 

Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.