Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.04.2024/Pykälä 115


Liite 12 Tiedustelupyyntö_esitys kantelepajan siirtämiseksi

 

Pasi Jääskeläisen kantelepajan siirtäminen kaupungin omistamalle kiinteistölle

 

Khall 29.04.2024 § 115  

200/00.02.01/2024  

 

 

Valmistelija tekninen johtaja Niemimäki Teemu

 

Haapavesi-Seura ry on tehnyt aloitteen paikallishistoriallisesti merkittävän Pasi Jääskeläisen kantelepajan siirtämisestä kaupungin omistamalle kiinteistölle. Nykyinen omistaja on valmis luovuttamaan rakennuksen siirrettäväksi ehdolla, että se tulee yleiseen hyötykäyttöön kulttuurikohteena.

Museovirasto puoltaa siirtoa, mutta on huolissaan rakennuksen kunnosta ja kunnostustarpeesta. Haapavesi-Seura on ilmoittanut olevansa valmis kustantamaan siirron, tekemään tarvittavat kunnostustyöt ja luovuttamaan kantelepajan vastikkeetta kaupungin omistukseen, jos se sijoitetaan kaupungin kiinteistölle. Ehtona on, että rakennus olisi kytköksissä museoihin tai sitä hyödynnetään muutoin ympäristössä näyttelyihin ja kulttuurikäyttöön.

Kaupungin teknisen toimen ja kulttuuritoimen edustajat ovat käyneet kartoituskäynnillä koulumuseon tontilla marraskuussa 2023. Kantelepajalle parhaimmaksi sijoituspaikaksi alueella todettiin koulumuseon läheisyydessä ns. Härön tontin yläosassa sijaitseva alue. Rakennus sijoitettaisiin tontille siirrettävänä ilman kiinteitä sähkö- ja viemäriliittymiä.

Kantelepaja sijoittuisi Haapaveden kaupungin omistamalle kiinteistölle Kukkula 71-402-3-13. Tarvittavan määräalan pinta-ala on noin 240 m2. Asemakaavan mukaan alue on rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialuetta.

Seuran esittämien toimenpiteiden toteutus edellyttää maanvuokrasopimusta kaupunginhallituksen linjauksen mukaisesti.

Teknisen toimen kartoittaman määräalan kartta on oheisaineistona.

Esittelijä kaupunginjohtaja Jussila Esa

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää valtuuttaa kaupunginjohtajan neuvottelemaan Kukkula -tilan määräalan maanvuokrasopimuksen ehdoista Haapavesi seura Ry:n kanssa.

 

Käsittely Kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus kokouksessa:

Kaupunginhallitus päättää valtuuttaa kaupunginjohtajan neuvottelemaan Kukkula- tilan määräalan käytön ehdoista Haapavesi-seuran kanssa.

  

Päätös Hyväksyttiin.

 

 Merkittiin, että Ilkka Repo saapui kokoukseen tämän asiakohdan käsittelyn aikana klo 15.12.

 

 Merkittiin, että Aleksi Hintta poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn aikana klo 15.12.