RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.04.2024/Pykälä 112
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Maan vuokraaminen Haapaveden seurakunnalta
Khall 29.04.2024 § 112
161/10.00.02.02/2024
Valmistelija tekninen johtaja Niemimäki Teemu
Haapaveden kaupungilla on tarkoitus kehittää Onnimannin päiväkodin piha-aluetta ja saattoliikenteen sekä pysäköinnin turvallisuutta.
Piha-alueen ja saattoliikenteen sekä vierailijoiden pysäköintiä varten on mahdollista vuokrata seurakunnalta maa-alue, joka sijaitsee kiinteistöllä Paakkila (071-402-0041-0061). Vuokrattavan alueen koko olisi paikoitusalueen osalta n. 1500 m2 ja Onnimannin päiväkodin piha-alueen osalta n. 200 m2. Koko vuokra-alueen pinta-alaksi tulisi näin ollen n. 1700 m2.
Alueen vuotuinen vuokra olisi 10 €/vuosi, jonka lisäksi kaupunki kustantaa paikoitusalueen ylläpidosta aiheutuvat kulut, sekä on päävastuullinen paikoitusalueen perustamiskustannuksista.
Esittelijä kaupunginjohtaja Jussila Esa
Päätösehdotus 1. Kaupunki vuokraa n. 1700 m2:n suuruisen alueen Haapaveden seurakunnalta kiinteistöstä Paakkila (071-402-0041-0061).
2. Kaupunki maksaa alueesta vuokraa 10 €/vuosi, kustantaa paikoitusalueen ylläpidosta aiheutuvat kulut, sekä on päävastuullinen paikoitusalueen perustamiskustannuksista.
3. Valtuuttaa teknisen johtajan allekirjoittamaan alueen vuokrasopimuksen.
Käsittely Merkittiin, että kokouksesta poistui esteellisenä (yhteisöjäävi) tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi:
Hannu Riuttanen
Marko Martinmäki
Merkittiin, että tämän asiakohdan pöytäkirjantarkastajaksi valittiin Timo Niemelä.
Kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus kokouksessa:
- Kaupunki vuokraa n. 1700 m2:n suuruisen alueen Haapaveden seurakunnalta kiinteistöstä Paakkila (071-402-0041-0061).
- Kaupunki maksaa alueesta vuokraa 10 €/vuosi ja kustantaa paikoitusalueen ylläpidosta aiheutuvat kulut.
- Valtuuttaa teknisen johtajan allekirjoittamaan alueen vuokrasopimuksen.
Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
3. Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |