RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 08.04.2024/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 3 | Eropyyntö_Tuomisto |
Muutokset vaalitoimikunnan kokoonpanossa
Khall 18.03.2024 § 78
Valmistelija vt. hallintojohtaja Pirkkalainen Tarja
Matti Tuomisto on pyytänyt kirjallisesti eroa vaalitoimikunnan jäsenyydestä ja puheenjohtajuudesta henkilökohtaisista syistä. Eronpyyntö liitteenä (saap. 20.2.2024).
Seuraavat yleiset vaalit ovat europarlamenttivaalit, jotka toimitetaan sunnuntaina 9.6.2024.
Kaupunginhallituksen on vaalilain 15 §:n mukaan hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta ja laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampia vaalitoimikunta
Vaalitoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.
Kelpoisuus vaalitoimikuntaan:
Jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2023) eduskuntavaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu. Jäsenenä tai varajäsenenä ei voi olla vaalien ehdokas eikä ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi. Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota siihen, että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa "mahdollisuuksien mukaan" voidaan soveltaa myös siten, että jos puolueet eivät niille tehdystä pyynnöstä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalitoimikuntiin, jäseniksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä.
Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalitoimikunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimitetty voi toimia kaikissa vaalitoimikunnan tehtävissä.
Kunta voi harkintansa mukaan asettaa vaalitoimikunnat erikseen presidentinvaalia ja erikseen europarlamenttivaaleja varten tai asettaa samat vaalitoimikunnat molempiin vaaleihin. Presidentinvaaliin asetetut vaalitoimikunnat toimivat sekä ensimmäisessä vaalissa että mahdollisessa toisessa vaalissa.
Kunnan on syytä ylläpitää vaalitoimikunnan jäsenen tehtävän houkuttelevuutta esimerkiksi varmistamalla, että tehtävästä maksettava palkkio vastaa tehtävän vaativuutta. Vaalitoimikunnan jäsenellä ja varajäsenellä, erityisesti puheenjohtajaksi nimettävällä tulee olla riittävä osaaminen tehtävään ja riittävästi aikaa perehtyä siihen. Vaalitoimielinten valinnassa on myös otettava huomioon tasa-arvolain vaatimus sukupuolikiintiöstä, jonka tulee toteutua erikseen jäsenten ja varajäsenten kohdalla. Tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin mukaan sekä naisia että miehiä tulee olla kumpiakin vähintään 40 %. Lisäksi on huomattava, että vaaleissa käytetään sähköistä vaaliluetteloa ja tällöin em. elimiin valituilla tulee olla tietotekniset taidot.
Esittelijä vt. kaupunginjohtaja Keisanen Päivi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
1. myöntää Matti Tuomistolle eron vaalitoimikunnan jäsenyydestä
2. nimetä vaalitoimikuntaan uuden jäsenen ja puheenjohtajan jäljellä olevaksi toimikaudeksi
3. täydentää tarvittavilta osin vaalitoimikunnan kokoonpanoa
Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Vaalitoimikunnan jäseneksi ja puheenjohtajaksi valittiin Antti Pekkala
3. Vaalitoimikunnan varajäseneksi valittiin Matti Tallgren.
Kvaaltk 08.04.2024 § 27
91/00.02.01/2024
Valmistelija keskusvaalilautakunnan sihteeri Pirkkalainen Tarja
Kaupunginhallitus on käsitellyt 18.3.2024 kokouksessaan muutokset vaalitoimikunnan kokoonpanossa ja nimennyt vaalitoimikuntaan uuden jäsenen ja puheenjohtajan sekä varajäsenen.
Sitä ennen kaupunginhallitus on käsitellyt vaalitoimielinten kokoonpanoa kokouksessaan 25.9.2023 ja nimennyt vaalitoimikuntaan:
1. Matti Tuomisto, pj.
2. Tellervo Sirviö, vpj.
3. Jorma Laru
Varalle:
1. Merja Lehtola
2 .Antti Pekkala
3. Asta Jauhiainen
Esittelijä puheenjohtaja
Päätösehdotus 1. Keskusvaalilautakunta merkitsee tiedokseen muutokset vaalitoimikunnan kokoonpanossa.
2. nimittää Haapaveden kaupungin v. 2024 europarlamentiivaalin kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi vaalitoimikunnan huomioiden päätöksen muutoksesta kokoonpanossa. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja määrää näistä henkilöistä vaalitoimitsijan kunkin yksittäisen kotiäänestyksen suorittamiseen.
1. Antti Pekkala, pj.
2. Tellervo Sirviö, vpj.
3. Jorma Laru
Varalle:
1. Merja Lehtola
2. Matti Tallgren
3. Asta Jauhiainen
Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |