Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja koulutuslautakunta
Pöytäkirja 20.05.2024/Pykälä 32


Muut esille tulevat asiat

 

KKltk 20.05.2024 § 32

Ennen kokouksen alkua klo 16.30 PILKKEEN aluejohtaja Jaana Rainio esittelee PILKKEEN toimintaa.

 

 Muita asioita;

-          yläkoulun opettajille tehty chromebook -kysely

-          kaupungin saama tasa-arvoavustus opetus ja kulttuuriministeriöltä

-          yläkoulun tekemä ruokailukysely

-          joukkoliikennesuunnitelma (haetaan avustusta ELY:ltä)

-          Valtioneuvoston kaavailema toisen asteen maksuttomuuden päättyminen sinä vuonna kun oppivelvollinen täyttää 18 vuotta

-          kaupunki on saanut valtionavustusta Harrastamisen Suomen mallin toimintaan 19 500 euroa

 

 Muut kokouksessa esille tulevat asiat ja lautakunnan jäsenten kyselyt ja aloitteet.

 

 

 

Päätösehdotus  Merkitään tiedoksi.

 

 

Päätös Asiat merkittiin tietoon saatetuksi.

 Lisäksi keskusteltiin perhepäivähoitajien palkkauksesta.

 

 

 MERK:

 

 Ennen kokouksen alkua Pilkkeen aluejohtaja Jaana Rainio ja strategiajohtaja Antti Pirttimäki esittelivät Pilkkeen toimintaa klo 16:30 - 17:30. Paikalla oli myös Haapaveden kaupungin vs. varhaiskasvatuspäällikkö Leena Kronqvist.

 

 Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Päivi Ollila  oli Teams -yhteydellä ko. esittelyn aikana paikalla  klo 16:34 - 17:00.

 

 Esittelyn jälkeen jatkettin varsinaisella lautakunnan kokouksella klo 17:30.