Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja koulutuslautakunta
Pöytäkirja 26.03.2024/Pykälä 15


 

Ostopalvelusopimuksen tekeminen

 

KKltk 26.03.2024 § 15  

111/02.08.00/2024  

 

 Haapaveden kaupungin varhaiskasvatuksessa on kunnallisia yksiköitä kaksi eli Onnimannin ja Ahjolan päiväkodit. Lisäksi kaupungissa on kaksi Pilke päiväkodit Oy:n yksikköä eli päiväkodit Taikapuisto ja Taikakumpu.

 

 Mikäli kunnalliset päiväkotiyksiköt ovat täynnä, tulisi kaupungin voida ostaa yksittäisiä paikkoja yksityiseltä toimijalta, mikäli heillä on tarjota paikkoja. Kaupungilla itsellään ei ole tarjota lisätiloja varhaiskasvatukseen. Paikkojen hankkiminen yksityiseltä toimijalta on mahdollista mikäli kaupunki tekee ostopalvelusopimuksen yksityisen toimijan kanssa.

 

 Kaupunki on neuvotellut ostopalvelusopimuksen tekemisestä Pilke päiväkodit Oy:n kanssa ja päässyt asiasta neuvottelutulokseen. Sopimusluonnoksen mukaan ostopalveluna ostetun hoitopaikan hinta on sama kuin palvelusetelin kattohinta. Sopimus alkaa 1.5.2024 ja on voimassa toistaiseksi.

 

 

 

Esittelijä sivistysjohtaja Seitajärvi Erkki

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää, että Haapaveden kaupunki tekee ostopalvelusopimuksen Pilke päiväkodit Oy:n kanssa ja valtuuttaa sivistysjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

 

Päätös Ehdotuksen mukainen.