Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 66


 

Hakemus valtion perintönä saaman omaisuuden luovuttamiseksi kunnalle

 

Khall 26.02.2024 § 66  

72/02.07.03/2024  

 

 

Valmistelija talousjohtaja Hurskainen Johanna

 

Valtio on saanut perintönä edesmenneen haapavetisen henkilön omaisuuden. Perinnönjättäjälle ei jäänyt yhtään elossa olevaa perintökaaren tarkoittamaa pesän osakasta eikä aviopuolisoa. Valtiokonttori voi luovuttaa perinnön kunnalle hyväksyttyään kunnan ilmoittaman perinnön käyttötarkoituksen.

Perintö koostuu henkilön kuolinhetken noin 57 000 euron rahavaroista, osakkeista ja osuuksista noin 390 000 euron käyvällä arvolla sekä kiinteistöjen kokonaismääräksi on arvioitu yhteensä 360 000 euroa sisältäen rakennuksia, metsiä ja peltoalueita. Perinnönjättäjän varat ovat yhteensä noin 895 000 euroa ja mikäli Valtiokonttori osoittaa perinnön kunnalle, vähennetään rahavaroista perinnön luovutushetkeen mennessä aiheutuneet kuolinpesän laskut, yhteensä noin 18 000 euroa. Pesän netto-omaisuus sen mukaan on noin 877 000 euroa.

Kunnan on ilmoitettava Valtiokonttorille halunsa ottaa perintö vastaan 15.4.2024 mennessä.

Esittelijä vt. kaupunginjohtaja Keisanen Päivi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus:
1. päättää, että Haapaveden kaupunki ilmoittaa Valtiokonttorille halun ottaa perintö vastaan.

2. esittää Valtiokonttorille, että osakkeet ja osuudet myydään, samoin kiinteistöomaisuus myydään, mikäli kiinteistöomaisuudelle ei löydetä kunnan toiminnan kautta tarpeellista käyttöä. Rahavarat sekä myynneistä saadut rahavarat käytetään koulutuksen ja kasvatuksen toiminnan rahoittamiseen sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen muun muassa kulttuuri-, nuoriso-, ja liikuntapalveluiden toiminnan rahoittamiseen.

3. esittää, että metsätilat liitetään kunnan metsätiloihin.

4. valtuuttaa talousjohtajan hakemaan Valtiokonttorilta esittelytekstissä kuvattu perintö.

 

Käsittely Muutettu päätösehdotus kokouksessa:

Lisätään päätökseen kohta 5.

Kaupunki sitoutuu vastaamaan ao. perinnön jättäjän haudanhoitosopimuksesta 25 vuodeksi mikäli perinnön saanti toteutuu.

 

Päätös Hyväksyttiin.