Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 29.02.2024/Pykälä 8


Liite 4 Kuljetuspolar Oy, yhtenäislupa 29.2.2024 § 8 Liite 4

 

Kuljetuspolar Oy, yhtenäislupa (maa-aines- ja ympäristölupa) tilalla Lehtola, Haarakankaan kallioalue, Pyhäntä

 

Ympteltk 29.02.2024 § 8  

624/11.01.00.05/2023  

 

Valmistelija Ympäristötarkastaja, puh. 0447591154

 

Kuljetuspolar Oy hakee maa-aines- ja ympäristölupaa kalliokiven ottamiseen, louhimiseen ja murskaukseen siirrettävällä murskainlaitoksella sekä purkuasfaltin välivarastointiin Pyhännällä. Hakemuksen mukainen kiviaineksen kokonaisottomäärä on 120 000 k-m3. Kalliokiven arvioitu vuotuinen otto on 12 000 k-m3. Kalliomurskeen arvioitu vuosituotanto on 32 000 tonnia ja enintään 50 000 tonnia vuodessa. Lupaa haetaan myös enintään 1 000 m3:n purkuasfalttijätemäärän 1-2 vuoden välivarastoinnille. Purkuasfalttia ei murskata alueella.

Lupaa haetaan 10 vuodeksi. Toiminta on aiemman, vuonna 2013 alkaneen toiminnan jatkamista ja laajentamista. Aiempi maa-aineslupa on päättynyt 14.3.2023 ja sen mukaisia jälkihoitotöitä ei ole vielä tehty. Toiminnalla on ollut myös Haapaveden kaupungin ympäristöterveyslautakunnan 3.4.2014 § 8 myöntämä ympäristölupa kallion louhinnalle ja murskaukselle, asfalttiasemalle sekä kierrätysasfaltin, purkubetonin ja purkutiilen varastointia ja käsittelyä varten.

Toiminta sijoittuu Pyhännän kunnassa sen keskustaajamasta noin 3,9 km maanteitse lounaaseen päin Haarakankaan kallioalueelle Pyhäntä-Kiuruvesi -tien (seututie 599 Kamulankyläntie) varrelle sen länsipuolelle noin 40 metrin päähän tiestä. Toiminta sijoittuu tilalle Lehtola (kiint.tunnus 630-402-4-45) ja luvanhakijalla on sopimus maanomistajan kanssa maa-ainesluvan ja ympäristöluvan hakemisesta kiinteistölle. Kulku alueelle tapahtuu nykyistä reittiä seututien 599 kulkuyhteyden kautta.

Alueella ei ole asema- eikä yleiskaavaa ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavassa ei ole merkintöjä alueella. Toiminta ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella eikä muulla suojelualueella. Alueen pohjavesi on tasolla noin +135,5 (+N2000) ja otto on suunniteltu ulottumaan tasolle +130.0 (+N2000) eli louhos on pohjaveden pinnan alapuolella ja alueelle muodostuu vesiallas. Lähimpään asuttuun kiinteistöön ottamisalueelta on noin 600 metriä pohjoiseen päin. Lähin pohjavesialue Siitankaarto, 2 luokka 11630006, sijaitsee noin kolmen kilometrin etäisyydellä ottamisalueesta itään päin. Nykyiseltä ottamisalueelta ja suurelta osin laajennusta on puusto poistettu ja seututien 599 ja ottamisalueen väliin on jätetty suojapuustoa. Myös pintamaat on poistettu länsireunaa lukuun ottamatta. Muutoin lähiympäristö on metsätalouskäytössä.

Ottamisalueen pinta-ala on 3,3 hehtaaria, josta otto- eli louhinta-alue 2,4 hehtaaria ja sen etelä-, itä- ja länsipuolella oleva tukitoiminta-alue 0,9 hehtaaria. Otto kohdistuu kalliokumpareeseen, jossa kallio on paljastumana tasolla +138,7 (N2000).

Louhittava kallio on nykyisen louhosmontun reunoilla ja laajennusalueella ohuen pintamaakerroksen peittämä. Pintamaat (3 000-5 000 k-m3) kuoritaan ottoalueen reunoille, jossa niitä käytetään lisäsuojaukseen ottoalueen ympärille rakennettavan pysyvän suoja-aitauksen sisäpuolella. Nykyistä louhosta laajennetaan länteen ja etelään päin ottotason ollessa +130,0 (N2000) eli suunnilleen sama kuin nykyisen louhoksen alin pohjataso. Louhosrintauksen korkeus (ottosyvyys) on 7-9 metriä. Louhinta suoritetaan pystyseinäisenä.

Ottoalueelle ja tukitoiminta-alueelle sijoitetaan kiviainestuotteiden varastokasat ja työkoneet. Tukitoiminta-alueelle sijoitetaan murskauslaitosta varten polttoaine- ja öljytuotteet lukittavissa kaksoisvaippasäiliöissä, joissa on ylitäytön estimet. Työkoneiden tankkaus tapahtuu liikkuvasta tankkauskalustosta. Murskauslaitos sijoitetaan louhokseen, mikä vähentää työkoneiden ajomatkaa ja vähentää melun ja pölyn leviämistä ympäristöön. Työkoneissa polttoaineena käytettävää kevyttä polttoöljyä kuluu keskimäärin 28,8 tonnia vuodessa ja enintään 45 tonnia/vuosi. Öljyjä ja voiteluaineita kumpaakin käytetään keskimäärin 0,11 tonnia vuodessa ja molempia yhteensä enintään 0,34 tonnia. Jauhemaisia/nestemäisiä räjähdysaineita käytetään keskimäärin 10 tonnia vuodessa ja enintään 17 tonnia. Räjähdysaineita ei varastoida ottamisalueella. Ottamisalueella olevasta louhosmontusta otettavaa vettä käytetään tarvittaessa pölyntorjuntaan.

Louhinnan aikana louhokseen kertyvät vedet johdetaan pumppaamalla ne hakemuksen kohteena olevalla Lehtola-tilalla ottoalueen länsipuolelle tilan ojitukseen, joka johtaa suo-ojituksia pitkin noin kolmen kilometrin matkan kohti Lamujokea.

Louhoksen ulkopuolelle tehdään pysyvä aitaus sekä pintamaavalleilla suojaus, jolla estetään alueella liikkuvien putoaminen louhokseen. Aitauksen kunnossapidosta huolehditaan toiminnan jälkeenkin. Louhoksen kohdalle muodostuu vesiallas, jota aikanaan voidaan käyttää virkistystoimintoihin. Tukitoiminta-alue metsittyy luontaisesti.

 

Esittelijä Ympäristöjohtaja Heikkilä Harri

 

Päätösehdotus Ympäristöterveyslautakunta päättää myöntää Kuljetuspolar Oy:lle maa-aines- ja ympäristöluvan eli yhtenäisluvan kiviainesten ottamiseen, louhimiseen ja murskaukseen siirrettävällä murskainlaitoksella sekä purkuasfaltin välivarastointiin Pyhännällä Lehtola-tilalla (630-402-4-45) Liitteen 4 mukaisesti.

 

Päätös Ympäristöterveyslautakunta päätti myöntää Kuljetuspolar Oy:lle maa-aines- ja ympäristöluvan eli yhtenäisluvan kiviainesten ottamiseen, louhimiseen ja murskaukseen siirrettävällä murskainlaitoksella sekä purkuasfaltin välivarastointiin Pyhännällä Lehtola-tilalla (630-402-4-45) Liitteen 4 mukaisesti.