Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 26


Liite 4 Kuntalaisaloite Vatjusjärven koulu
Liite 5 Äänestysluettelo §26

 

Itseoikaisu aloitteen käsittelyn menettelyssä

 

Khall 29.01.2024 § 26  

8/00.02.01/2024  

 

 

Valmistelija vt. hallintojohtaja Pirkkalainen Tarja

 

Hallintolain 50 §:n mukaan viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos:

 

 -päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen;

 -päätös perustuu ilmeisen väärään lain soveltamiseen;

 -päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe; tai

-asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka voi olennaisesti vaikuttaa päätökseen.

 

Kaupunginhallitus on käsitellyt 31.10.2022 kokouksessaan §231 kuntalaisaloitteen: Vatjusjärven koulukiinteistömiljöön kehittäminen koko kaupunkia koskevaksi vapaa-ajan monialakeskukseksi. Aloite liitteenä.

 

Päätökseksi kaupunginhallitus on hyväksynyt päätösehdotuksen:

Kaupunginhallitus päättää lähettää kuntalaisaloitteen teknisen lautakunnan valmisteltavaksi.

 

 Itseoikaisu aloitteen käsittelyn menettelyssä:

 Koska aloitetta ei ole lähetetty päätöksen mukaisesti teknisen lautakunnan käsiteltäväksi, on päätöksen laillisuuden ja toimeenpanon varmistamiseksi syytä käsitellä aloite uudelleen ja tehdä itseoikaisu asiassa tapahtuneen menettelyvirheen vuoksi.

 

Esittelijä vt. kaupunginohtaja Keisanen Päivi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lähettää kuntalaisaloitteen teknisen lautakunnan valmisteltavaksi.

 

Käsittely Vt. kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus kokouksessa:

 Päätetään tehdä itseoikaisu aloitteen käsittelystä.

 

 Keskustelun aikana Ilkka Repo teki vastaehdotuksen:

Kaupunginhallitus ei tee itseoikaisua vaan jättää päätöksenteon hallinto-oikeuden ratkaistavaksi, koska ei ole ilmennyt mitään uutta sellaista tietoa, jota kaupunginhallituksella ei olisi ollut oikaisuvaatimusta ja kunnallisvalituksen vastinetta käsitellessään.

 

 Marko Martinmäki kannatti ehdotusta.

 

Puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, joten on äänestettävä.

Puheenjohtaja esitti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä.

Vt. kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus on JAA ja Revon kannatettu vastaesitys on EI. Puheenjohtajan ehdotukset hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Vt. kaupunginjohtajan muutetun päätösehdotuksen (JAA) puolesta äänestivät: Aakko Aila, Heikkilä Raili, Jussila Raimo, Kolehmainen Anri, Niemelä Timo, Riuttanen Hannu, Ollila Päivi. Revon kannatetun vastaesityksen (EI) puolesta äänestivät: Martinmäki Marko, Ollila Ulpu, Repo Ilkka.

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen päätökseksi vt. kaupunginjohtajan muutetun päätösehdotuksen äänin 7-3.
Päätetään tehdä itseoikaisu aloitteen käsittelystä.

Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.

 

 Merkittiin, että kaupunginhallitus piti kokoustauon tämän asian käsittelyn

 aikana klo 15.53 -16.02.