RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 31.01.2023/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite 13.12.2022, Markkinoinnilla vetovoimaahanke Haapavedelle
Khall 31.01.2023 § 25
541/00.02.01/2022
Valmistelija kaupunginjohtaja Hinno Kimmo
Valtuuston kokouksessa 13.12.2022 §56 annettiin seuraava valtuustoaloite, liitteenä.
Kokoomuksen valtuustoryhmä, Heikkilä ym. Markkinoinnilla vetovoimaa hanke Haapavedelle.
Kaupunginhallitus on valmistelussaan 16.1.2023 §5 päättänyt ottaa kantaa aloitteeseen.
Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt.
Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
Valtuusto on vuoden 2023 talousarvion hyväksymisen yhteydessä hyväksynyt kaupunginhallituksen esityksestä 100 000 euron määrärahan lisäyksen elinkeinopoliittiseen toimintaan. Hyväksytyn määrärahan käytöstä on tarkoituksena laatia tarkempi suunnitelma, jossa voidaan ottaa kantaa myös mahdolliseen hanketoimintaan.
Esittelijä kaupunginjohtaja Hinno Kimmo
Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa vastauksena valtuustoaloitteeseen, että mahdolliseen hankkeeseen otetaan kantaa vuoden 2023 elinkeinopoliittisen määrärahan tarkemmassa toimintasuunnitelmassa.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |