Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 54


 

Eläinlääkäreiden eläinlääkintähuoltolain 19 §:n mukaisten palkkioiden enimmäismäärän vahvistaminen vuodelle 2024

 

Ympteltk 13.12.2023 § 54  

667/11.00/2023  

 

 

Valmistelija Ympäristöjohtaja Heikkilä Harri

 

Kunnalliseläinlääkärin eläke määräytyy kunnan maksaman virkapalkan lisäksi toimenpidepalkkioista, jotka eläinlääkäri perii eläinten omistajilta ja haltijoilta. Kunnan tulee vahvistaa kalenterivuoden loppuun mennessä kullekin eläinlääkärille toimenpidepalkkioiden määrä seuraavaksi vuodeksi.

Vahvistettujen toimenpidepalkkioiden mukaan määräytyvät työnantajan ja palkansaajan eläkemaksut. Vuoden 2024 palkkioiden enimmäismäärä on 54 869,28 euroa.

Vahvistuspäätöksessä on ilmoitettva palkkioiden enimmäismäärä eläinlääkäreittäin. Vahvistamishetkellä avoimena oleville viroille tulee vahvistaa palkkioiden määrä arviona.

Kunnan vahvistaman palkkion tulee olla oikeassa suhteessa eläinlääkärin virkatyöstään tai päivystäjän päivytysaikana saamiin palkkioihin. Vahvistuspäätöstä ei voi suoraan tehdä eläinlääkärin verotustietojen perusteella. Kunnan perimät palkkiot eivät sisälly eläinlääkärin eläinlääkintöhuoltolain 19 §:n mukaiseen palkkiosummaan.

Päätöksessä tulee olla tieto siitä, miten palkkioiden määrä käytetään vakinaisen eläinlääkärin sijaisella ja muilla tilapäisillä viranhaltijoilla sekä tieto siitä, mitä palkkioiden määrää käytetään viikonloppupäivystäjille ja muille päivystäjille, jotka eivät ole vakinaisessa virassa.

Päivystysrenkaaseen kuuluvien yhteispäivystyksessä olevien eläinlääkäreiden palkkiot vahvistaa ja ilmoittaa vain se työnantaja, jonka palveluksessa eläinlääkäri on.

Sijaisten ja ulkopuolisten päivystäjien palkkioiden määrä voidaan vahvistaa vuosipalkkiona tai päiväpalkkiona. Kun palkkio on vahvistettu päiväpalkkiona, on se käytävä ilmi. Jos sijaisen tai päivystäjän palkkioiden enimmäismäärä on vahvistettu vuosipalkkiona, käytetään jakajana 360 päivää laskettaessa tietyn sijaisuuden tai päivystyksen toimenpidepalkkioiden määrää.

Osa-aikatyötä tekevien eläinlääkäreiden toimenpidepalkkioiden määrä tulee olla suhteessa tehtyyn työaikaan. Vahvistettava palkkio on työajan suhteessa laskettu osuus siitä toimenpidepalkkiosta, joka henkilölle olisi kokonaistyötä tehdessä vahvistettu.

 

Esittelijä Ympäristöjohtaja Heikkilä Harri

 

Päätösehdotus Ympäristöterveyslautakunta vahvistaa eläinlääkintähuoltolain 19 §:n mukaiset palkkiot vuodelle 2024 seuraavasti:

Haapaveden vastaanotto
Palosaari Laura, työaika 100 %, 54 869,28 e
Korhonen Michelle, työaika 60 %, 32 921,57 e

Oulaisten vastaanotto
Wäänänen Jenna, työaika 60 %, 1)
Avoin virka, työaika 100 %, 54 869,28 e

Siikalatvan/Kestilän vastaanotto
Toivanen Eija, työaika 60 %, 32 921,57 e
Mourujärvi Heli, työaika 60 %, 32 921,57 e
Kyöstilä Riikka, työaika 60 %,   2)
Isoranta Johanna, työaika 60 %, 32 921,57 e

1. virkavapaalla 31.12.2024 saakka
2. virkavapaalla tammikuuhun 2025 saakka

Ulkopuolisten päivystäjien, vakinaisten viranhaltijoiden sijaisten ja muiden tilapäisten viranhaltijoiden palkkiot vahvistetaan päiväpalkkiona, joka on 152,41 euroa.

Haapaveden ja Oulaisten vastaanottojen eläinlääkärit päivystävät yhdessä Haapaveden, Oulaisten ja Raahen kaupungin Vihannin kunnan alueella. Päivystys on alkanut 1.9.2009.

Siikalatvan vastaanoton eläinlääkärit päivystävät yhdessä Oulunkaaren Ympäristöpalveluiden eläinlääkärin kanssa. Päivystys on alkanut 1.9.2009

 

Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.