Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 02.11.2023/Pykälä 27


 

Kotiäänestyksen vaalitoimitsijat

 

Kvaaltk 02.11.2023 § 51  

581/00.00.00.01/2023  

 

 

Valmistelija keskusvaalilautakunnan sihteeri Tarja Pirkkalainen

 

Vaalilain (496/2013) § 17 mukaan kotiäänestyksen vaalitoimitsijat

nimittää kunnan keskusvaalilautakunta.

 

Tarkoitus on, että keskusvaalilautakunta määrää tietyn määrän henkilöitä kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi, minkä jälkeen keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja määrää näistä henkilöistä vaalitoimitsijan kunkin yksittäisen kotiäänestyksen suorittamiseen.

 

Kotiäänestyksen vaalitoimitsijalle ei ole vaalilaissa säädetty erityisiä

kelpoisuusvaatimuksia. Vaalitoimitsijaksi voidaan siten määrätä tehtävään kykenevä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Asianomaisissa vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö eikä myöskään hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei saa olla kotiäänestyksen vaalitoimitsijana.

 

Kotiäänestyksen vaalitoimitsijalta edellytetään käytännössä hyvää vaalimenettelyn tuntemusta ja kykyä hoitaa erityinen äänestäjän kotona tapahtuva äänestystilanne luotettavasti.

 

Ennen vuonna 2013 tehtyä vaalilain muutosta (496/2013) kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi voitiin määrätä vain vaalitoimikunnan jäseniä tai varajäseniä. Estettä ei ole sille, että keskusvaalilautakunta määrää heitä edelleenkin tähän tehtävään.

 

Kaupunginhallitus on käsitellyt viimeisimmän kerran vaalitoimielinten kokoonpanoa kokouksessaan 25.9.2023.

 

Kaupunginhallitus nimesi vaalitoimikuntaan:

 

1. Matti Tuomisto, pj.
2. Tellervo Sirviö, vpj.
3. Jorma Laru

 

Varalle:
1. Merja Lehtola
2. Antti Pekkala
3. Asta Jauhiainen

 

Esittelijä puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää:
1. merkitä tiedokseen kaupunginhallituksen päätöksen vaalitoimikunnan kokoonpanosta.
2. nimittää Haapaveden kaupungin v. 2024 presidentinvaalien kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi vaalitoimikunnan. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja määrää näistä henkilöistä vaalitoimitsijan kunkin yksittäisen kotiäänestyksen suorittamiseen.

 

Päätös 1. Hyväksyttiin.

  2. Hyväksyttiin.