Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.11.2023/Pykälä 310


Liite 2 Äänestysluettelo §310

 

Sikokankaan tuulivoimapuiston yleiskaavan kaavoitussopimus

 

Khall 14.11.2023 § 310  

619/10.02.02/2023  

 

 

Valmistelija maankäyttöpäällikkö Teka Paulos

 

Enersense Wind Oy on tehnyt aloitteen kaavoitussopimuksen tekemiseksi Sikokankaan tuulivoimarakentamistaohjaavan tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen käynnistämisestä. Haapaveden kaupunki on aiemmin hyväksynyt yhtiön kaavoitusaloitteen Sikokankaan tuulivoimahankkeelle. Yhtiö esittää maksavansa kaikki hankkeen kaavoituskustannukset ja YVA-menettelyn kustannukset.

 

Sopimusluonnos on kokousasian oheisaineistona.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Hinno Kimmo

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä sopimuksen Sikokankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan laatimisen käynnistämiseksi ja laatimiseksi.

 

Käsittely Merkittiin, että kokouksesta poistuivat esteellisinä (intressijäävi) asian

 käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi:

 Outi Pekkala  

Heino Vuorenmaa

 

Keskustelun aikana jäsen Ilkka Repo antoi pohjaehdotuksesta

 poikkeavan vastaesityksen:

 Kaupunginhallitus ei hyväksy sopimusta Sikokankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan laatimisen käynnistämiseksi ja laatimiseksi.

 

 Jäsen Marko Martinmäki kannatti Revon esitystä.

 

 Puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava

 kannatettu esitys, joten on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti

 äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä. Kaupunginjohtajan pohjaehdotus

 on JAA ja Revon kannatettu vastaesitys on EI. Puheenjohtajan ehdotukset

 hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 Kaupunginjohtajan pohjaehdotuksen (JAA) puolesta äänestivät: Heikkilä Raili, Jussila Raimo, Kolehmainen Anri, Laitila Kaisa, Seppä Diana ja Ollila Päivi. Revon kannatetun vastaesityksen (EI) puolesta äänestivät: Martinmäki Marko, Ollila Ulpu, Repo Ilkka.              

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen päätökseksi kaupunginjohtajan ehdotuksen äänin 6-3.

 

 Kaupunginhallitus päättää hyväksyä sopimuksen Sikokankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan laatimisen käynnistämiseksi ja laatimiseksi.

 

 Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.