Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 273


Liite 7 Kuntalaisaloite_Haapaveden tuulivoimastrategian laatiminen

 

Kuntalaisaloite, Haapaveden tuulivoimastrategian laatiminen

 

Khall 11.04.2023 § 95 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Saarela Eija

 

Kaupungille on saapunut kuntalaisaloite 23.3.2023. Aloitteessa toivotaan, että Haapaveden kaupungin tulee mahdollisimman pian laatia tuulivoimaa koskeva strategia, jossa tarkastellaan tuulivoima-alueiden kokonaisvaikutus Haapaveden alueella. Aloitteen liitteenä on nimilista ja valtakirjoja (ei julkinen). Aloite liitteenä.

 

Kaupungin asukkaiden aloiteoikeudesta annetaan määräyksiä kuntalain §23:ssa ja Haapaveden kaupungin hallintosäänössä §149-§151:ssa. Kaupungin asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kaupungin toimintaa koskevissa asioissa. Aloite tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisellä asiakirjalla. Aloitteen käsittelee se kaupungin viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa.

 

Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty. Muun toimielimen kuin valtuuston toimivaltaan kuuluvista aloitteista on annettava tieto toimielimelle niiden päättämällä tavalla. Toimielin voi samalla päättää, mitkä aloitteista ovat loppuun käsiteltyjä.

 

Aloitteen tekijälle on ilmoitettava kuukauden kuluessa aloitteen saapumisesta, missä viranomaisessa aloite käsitellään, arvioitu käsittelyaika sekä keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä. Sen jälkeen, kun aloite on käsitelty loppuun, aloitteen tekijälle on ilmoitettava, onko aloite johtanut toimenpiteisiin.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Hinno Kimmo

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus:
1. merkitsee saapuneen kuntalaisaloitteen tiedokseen.
2. toteaa, että aloite käsitellään kuntalain ja hallintosäännön mukaisessa järjestyksessä ja  aikataulussa.

 

Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.

 

 

 

Khall 09.10.2023 § 273  

160/00.02.00/2023  

 

 

Valmistelija kaupunginjohtaja Hinno Kimmo

 

Kaupungille on saapunut kuntalaisaloite 23.3.2023. Aloitteessa toivotaan, että Haapaveden kaupungin tulee mahdollisimman pian laatia tuulivoimaa koskeva strategia, jossa tarkastellaan tuulivoima-alueiden kokonaisvaikutus Haapaveden alueella. Aloitteen liitteenä on nimilista ja valtakirjoja (ei julkinen). Aloite liitteenä.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Hinno Kimmo

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
1. antaa vastauksena kuntalaisaloitteeseen:
Valtuusto on pitänyt iltakoulun 1.6.2023, jossa asiana on ollut tuulivoima tulevaisuudessa. Iltakoulun lopputuleman pohjalta voidaan todeta, ettei edellytyksiä valtuuston yhdessä hyväksymälle tuulivoimastrategialle ole tällä hetkellä olemassa. Tuulivoimastrategia voidaan ottaa osaksi Haapaveden kaupunkistrategiaa seuraavan valtuuston strategiatyön yhteydessä.
2. saattaa vastauksen kuntalaisaloitteeseen tiedoksi valtuustolle.
3. esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Käsittely Keskustelun aikana jäsen Ulpu Ollila antoi pohjaehdotuksesta poikkeavan vastaesityksen:

 

 Haapaveden kaupunki tekee tuulivoimasuunnitelman, jossa otetaan huomioon mm. tuulivoiman sijoittelu ja määrät, sekä muut tärkeät seikat kuten luontoarvot ja talousvaikutukset yhdessä sidosryhmien kanssa.

 

 Ollilan esitys raukesi kannattamattomana.

 

Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
3. Hyväksyttiin.