Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.09.2023/Pykälä 254



 

Valtuustoaloite, kutsutaksivuorot junille viikonloppuisin ja koulujen loma-aikoina.

 

Khall 25.09.2023 § 254  

488/00.02.00/2023  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Saarela Eija

 

Valtuuston kokouksessa 21.2.2023 §12 annettiin valtuustoaloite:

Vasemmiston valtuustoryhmä, Pekkala ym. Kutsutaksivuorot junille viikonloppuisin ja koulujen loma-aikoina, liitteenä. Kaupunginhallitus on 27.02.2023 § 55 päättänyt antaa vastauksen aloitteeseen.

 

Kutsutaksivuorojen järjestäminen on talousarvioasia. Vuoden 2023 talousarviossa kutsutaksivuoroihin ei varattu määrärahaa. Edellisen kerran kutsutaksiin on ollut määrärahavaraus vuonna 2022, jolloin vuotuiset kustannukset olivat n. 5000 euroa. Näin ollen mahdollinen määrärahavaraus tulee käsiteltäväksi vuoden 2024 talousarvion laadinnan yhteydessä.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Hinno Kimmo

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus:
1. antaa vastauksena aloitteeseen, että kutsutaksivuorot junille viikonloppuisin ja koulujen loma-aikoina tulee arvioitavaksi talousarvion 2024 laadinnan yhteydessä.
2. saattaa vastauksen tiedoksi valtuustolle.

 

Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.