Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 04.09.2023/Pykälä 35


 

Osallistuva budjetointi

 

Hyvltk 04.09.2023 § 35  

430/02.02.00/2023  

 

 

Valmistelija kulttuuri- ja hyvinvointikoordinaattori Haikola Suvi

 

Osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Osallistuva budjetointi on yksi tapa edistää kuntalaisten osallisuutta. Se tarjoaa tavalliselle kansalaiselle väylän olla aidosti mukana päätöksenteossa.

 

Osallistuvaa budjetointia voidaan käyttää monissa erilaisissa tilanteissa, monenlaisten tarpeiden ja ongelmien ratkaisemisessa. Sitä voidaan hyödyntää, kun suunnitellaan ja tehdään päätöksiä esimerkiksi investoinneista tai palveluista. Sen toteuttamiseen ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa menetelmää, vaan sitä voidaan toteuttaa monin eri tavoin.

 

 

Prosessin etenemisehdotus:

 

1. Ehdotusten kerääminen

Kuka tahansa voi ehdottaa, miten varattu määräraha tulisi käyttää. Ehdotuksen toteutukseen voidaan käyttää koko määräraha tai vain osa siitä. Ehdotusten tulee olla toteuttavissa kuitenkin varatulla määrärahalla ja toteutua Haapavedellä. Ehdotusten pitää olla kunnan toimivallassa sekä säännösten ja lainsäädännön mukaisia.

 

2. Ehdotusten valmistelu äänestykseen

Kunnassa arvioidaan, mitkä ehdotukset ovat toteuttamiskelpoisia. Samankaltaisia ehdotuksia yhdistetään ja sellaiset ehdotukset karsitaan, joita ei ole mahdollista toteuttaa määrärahalla tai jotka voidaan toteuttaa osana kunnan perustyötä. Äänestykseen etenevät ehdotukset julkaistaan ja niitä kehitetään ja tarkennetaan kaikille avoimissa työpajoissa.

 

3. Äänestys

Kuntalaiset voivat äänestää haluamaansa ehdotusta. Yksi henkilö voi äänestää kerran.

 

4. Voittajaehdotuksen tai -ehdotusten toteuttaminen

Eniten ääniä saanut ehdotus tai ehdotukset toteutetaan määrärahojen puitteissa.

 

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Hinno Kimmo

 

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta ehdottaa, että ensi vuoden talousarviointiin varataan osallistuvaa budjetointia varten määräraha ja prosessi aloitetaan tämän vuoden puolella.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.