RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvatus- ja koulutuslautakunta
Pöytäkirja 28.03.2023/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 4 | Tuntikehys 2023 - 2024 |
Tuntikehyksen määrääminen lukuvuodelle 2023 - 2024
KKltk 28.03.2023 § 27
100/12.00.01/2023
Koululautakunnan tehtävänä on määrätä lukuvuosittain kaupungin koululaitoksen kouluille tuntikehys. Tuntikehys sisältää opetukseen, tukiopetukseen sekä tarvittaviin erillistehtäviin käytettävien tuntien määrän. Tuntikehyksen perusteena ovat koulujen oppilasennusteet.
Sivistysjohtaja on saanut kouluilta esityksen tuntikehyksestä, joka on ollut lähtökohtana tuntikehysesitykselle. Tuntikehys määräytyy budjettiin varattujen määrärahojen sekä oppilasaineksen perusteella. Oppilasaineksessa huomioidaan esim. mukautettua opetusta saavien oppilaiden sekä oppimis- ja sopeutumisvaikeuksista kärsivien oppilaiden määrä. Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti kokouksessaan 2.11.2022 tuntikehystä koskevista säästöistä vuodelle 2023. Päätöksen mukaan perusopetuksen ja lukion tuntikehystä pienennetään 1 %, paitsi yläkoulun tuntikehystä 0,5 %. Ryhmien muutoksilla saavutetaan ensi lukuvuodelle jopa em. suurempi säästö.
Yläkoulun tuntikehys on suurempi kuin tänä lukuvuonna, koska yksi Hyttikallion ryhmä (pidennetyn oppivelvollisuuden ryhmä) siirtyy yläkoulun alaisuuteen.
Mäkirinteen ja Hyttikallion oppilasmäärä on laskussa. Tuntikehystarvetta pienentää 1.luokkien jakaminen keskustan kouluilla kolmeen ryhmään ja 3. luokkien yhdistäminen Mäkirinteen koululla.
Haapaveden kaupunki on anonut lukuvuodelle 2023-2024 opetus- ja kulttuuriministeriöltä valtionavustusta koulutuksellisen tasa-arvon vahvistamiseksi esi- ja perusopetuksessa. Mikäli ko. valtionavustusta saadaan, sitä voidaan käyttää samanaikaisopetukseen, koulunkäynninohjaajien palkkaamiseen ja ryhmien jakamiseen.
Perusopetuksen oppilasmäärä laskee ennusteen mukaan lukuvuodesta 2022-23 seuraavaan lukuvuoteen noin 35:llä oppilaalla.
Lukion osalta opiskelijamäärä tullee olemaan suurin piirtein samansuuruinen tai hieman isompi kuin tänä lukuvuonna. Tuntikehyksessä varaudutaan jakamaan 1.vuosikurssin pakolliset opintojaksot kahteen opetusryhmään.
Esikouluryhmiä on lukuvuonna 2023 - 2024 koulupuolella vain yksi eli yksi vähemmän kuin 2022-23.
Tuntikehysesitys on esityslistan/pöytäkirjan liitteenä.
Esittelijä sivistysjohtaja Seitajärvi Erkki
Päätösehdotus Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyy esityksen kaupungin koululaitoksen koulujen tuntikehykseksi lukuvuodelle 2023 - 2024 esityslistan/pöytäkirjan liitteen mukaisena.
Päätös Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti hyväksyä esityksen kaupungin koululaitoksen koulujen tuntikehykseksi lukuvuodelle 2023-2024 liitteen mukaisesti.
MERK;
Lautakunta piti kokoustauon tämän pykälän päätöksen teon jälkeen
klo 18.58-19.05.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |