RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 02.02.2023/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ympäristöterveyslautakunnan koollekutsuminen sekä kokousajat ja -paikka vuonna 2023
Ympteltk 02.02.2023 § 5
522/11.00/2022
Valmistelija Ympäristötarkastaja, puh. 044 7591 154
Haapaveden kaupungin hallintosäännön (kaup.valtuusto 13.12.2022 § 54) 126 §:n mukaan ympäristöterveyslautakunta pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.
Kokouskutsu lähetetään hallintosäännön 127 § mu kaan jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus toimielimen päättämällä tavalla. Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kutsussa ilmoitetaan kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset lautakunnan päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Kokouskutsu, mikäli mahdollista, lähetetään vähintään 4 päivää ennen kokousta.
Hallintosäännön 128 §:n mukaan kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali voidaan lähettää sähköisesti. Hallintosäännön 129 §:n mukaan esityslista julkaistaan Haapaveden kaupungin verkkosivuilla ja ennen julkaisemista esityslistalta poistetaan salassapidettävät tiedot sekä henkilötiedot, joihin ei liity tiedottamisintressiä. Hallintosäännön 131 §:n mukaan ympäristöterveyslautakunnan jäsenen on kutsuttava varajäsen sijaansa, mikäli hän ei pääse kokoukseen.
Esittelijä Ympäristöjohtaja Heikkilä Harri
Päätösehdotus Ympäristöterveyslautakunta päättää, että kokoukset pidetään vuonna 2023 Haapaveden kaupungintalolla kulloinkin voimassa olevia korona-määräyksiä ja turvaväli- ja hygienisuosituksia noudattaen. Kokoukseen voi tarvittaessa ja etukäteen ilmoittaen osallistua myös sähköisellä etäyhteydellä Internetin välityksellä, jolloin kokoukseenosallistuja on yhteydessä kokoukseen kuva- ja puheyhteydellä, johon kaupungilla on käytössä TEAMS-kokouksen hallintajärjestelmä.
Kokouskutsu ja esityslista lähetetään viisi päivää ennen kokousta sähköisen palvelun kautta tai tarvittaessa postitse kirjepostina.
Varsinaisen jäsenen ollessa estynyt saapumaan kokoukseen, hän toimittaa esityslistan varajäsenelleen.
Ympäristöterveyslautakunnan esittelijänä toimii ympäristöjohtaja ja hänen estyneenä ollessaan hänen varahenkilönsä. Lautakunnan jäsenillä on mahdollisuus ottaa puhelimitse yhteyttä asioiden valmistelijoihin ennen kokousta, mikäli tarvitsevat enemmän tietoa asioihin liittyen.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |