Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 09.01.2023/Pykälä 8


 

Vaalilautakunnan työskentely

 

Kvaaltk 09.01.2023 § 8  

480/00.02.18/2022  

 

 

Valmistelija keskusvaalilautakunnan sihteeri Saarela Eija

 

Keskusvaalilautakunnan tulee yhteistyössä vaalilautakuntien kanssa huolehtia siitä, että jokaiselle äänestyspaikalle hankitaan ainakin yksi vaaliavustaja, joka on äänestyspaikalla saapuvilla ja äänestäjän pyynnöstä avustaa häntä merkinnän tekemisessä äänestyslippuun.

 

Keskusvaalilautakunnan on lisäksi varmistettava, että vaalilautakunnalla on käytännössä läsnä riittävästi henkilöitä, kuten varajäseniä, pitämässä huolta varsinaisten lakisäteisten tehtävien lisäksi äänestäjien opastamisesta vaalihuoneistoon, jonojen muodostamisesta ja sen valvomisesta, että äänioikeuttaan jo käyttäneet poistuvat vaalihuoneistosta. Vuoden 2023 eduskuntavaalien osalta on erityisesti varmistettava koronaviruksen leviämisen estämiseen liittyvät toimenpiteet vaalihuoneistoissa.

 

Keskusvaalilautakunnan on hankittava vaalilautakunnan käyttöön vaalilain 16 §:n 2 momentissa tarkoitettua avustavaa henkilöstöä, jos sille on tarvetta. Avustava henkilöstö voi avustaa lautakunnan jäseniä äänestyslippujen laskennassa ja järjestämisessä sekä, jos äänestysalueella käytetään äänioikeustietojärjestelmää tai laskentajärjestelmää, niiden teknisessä käyttämisessä. Avustavan henkilöstön tulee toimia tehtävissään tarkasti vaalilautakunnan jäsenten osoitusten mukaisesti. Vastuu äänioikeusrekisteriin tehtävistä merkinnöistä ja alustavan ääntenlaskennan suorittamisesta on vaalilautakunnalla.

 

Kaupunginhallitus on käsitellyt vaalitoimielinten kokoonpanoa kokouksessaan 28.11.2022.

 

Kaupunginhallitus nimesi vaalilautakunnat:

Alarannan vaalilautakunta:

pj. Onni Timlin

vpj. Aila Aakko

jäsen Anna-Maija Vierimaa

jäsen Arja Keskitalo

jäsen Jouni Ryyti

 

varajäsenet

1. varajäsen Tuija Metsäharju

2. varajäsen Antti Paavola

3. varajäsen Raili Heikkilä

4. varajäsen Pekka Vuolo

5. varajäsen Elvi Tapia-Olguin

 

Kirkonkylän vaalilautakunta:

pj. Maria Mäntysaari

vpj. Susanna Lehtilahti

jäsen Vuokko Laru 

jäsen Aarne Karioja

jäsen Niko Toivola

 

varajäsenet

1. varajäsen Marko Niiranen

2. varajäsen Marko Törmälehto

3. varajäsen Jorma Laru

4. varajäsen Seija Mattila

5. varajäsen Saila Nikumatti

 

Esittelijä puheenjohtaja 

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää:
1. merkitä tiedokseen kaupunginhallituksen päätöksen vaalilautakuntien kokoonpanosta.
2. että vaalilautakuntien varajäsenet sekä nimetyistä vaalitoimitsijoista tarvittava määrä toimivat vaalilautakuntien avustavana henkilöstönä vaalipäivänä.
3. että vaalilautakunta antaa ohjeet työvuoroista ja tehtävistä vaalipäivänä.

 

Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
3. Hyväksyttiin.