Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 133



 

Äänestysaluejaon muuttaminen

 

Khall 22.05.2023 § 133  

211/00.02.00/2023  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Saarela Eija

 

Vaalilain 8 §:n mukaan kunta muodostaa yhden äänestysalueen, jollei sitä ole tarpeen jakaa useampaan äänestysalueeseen. Äänestysalueiden pinta-alasta tai asukasmäärästä ei vaalilaissa ole tarkempia määräyksiä. Äänestysalueista päättää valtuusto.

 

Vaalilain 8 § 2 momentin mukaan valtuuston päätös äänestysalueista tulee

voimaan kalenterivuoden alussa, jos se on tehty ja siitä on ilmoitettu Digi- ja väestötietovirastolle sen määräämällä tavalla viimeistään voimaantuloa edeltävän vuoden elokuussa.

 

Valtuuston päätöksellä muutettu äänestysaluejako on voimassa 1.1.2024 alkaen toimitettavissa vaaleissa ja kansanäänestyksissä, jos valtuuston päätös on tehty ja siitä on ilmoitettu 31.8.2023 mennessä Digi- ja väestötietovirastolle (DVV). Ilmoitus asiasta tehdään Digi- ja väestötietovirastolle.

 

Äänestysalue määrittää äänestäjän vaalipäivän äänestyspaikan. Kun vaalien äänioikeusrekisteri perustetaan väestötietojärjestelmän tiedoista, äänioikeutetun äänestysalue määritellään hänen asuinrakennukselleen merkityn tiedon perusteella. Tämän perusteella määräytyy se, minkä äänestysalueen ja äänestyspaikan vaaliluetteloon henkilö lisätään, ts. missä hän voi vaalipäivänä äänestää.

 

Asunnottomien, laitoksissa asuvien ja ulkomailla vakinaisesti asuvien äänioikeutettujen äänestysalueen valtuusto määrää kunnan äänestysaluejaon muuttamista koskevassa päätöksessään erikseen.

 

DVV ohjeistaa äänestysaluejaon muutoksesta seuraavaa:

Sujuvan ja virheettömän tiedonkulun varmistamiseksi tulisi vireillä olevasta äänestysaluejaon muutoksesta ilmoittaa hyvissä ajoin ennen vaalilain määräämää takarajaa.

 

Ilmoituksessa tulee olla:

-          ote valtuuston pöytäkirjasta, josta päätös ilmenee

-          ne kirjalliset selvitykset mahdollisine karttaliitteineen, joilla muutos on esitelty valtuuston päätöksen tekoa varten (voivat sisältyä em. otteeseen, jolloin ei ole tarvetta toimittaa erikseen)

Ilmoitukseen sisältyvissä asiakirjoissa tulee kaikissa tapauksissa olla yksilöitynä selkeästi mistä äänestysalueen jaotuksen muuttamisessa on asiallisesti kysymys. Ilmoituksesta on käytävä selkeästi ilmi, mitkä alueet liittyvät yhteen ja mitkä jakaantuvat, sillä äänestysalue rekisteröidään väestötietojärjestelmässä jokaisen yksittäisen rakennuksen

tiedoksi.

 

Mikäli äänestysaluejaon muutoksessa on kysymys kahden tai useamman äänestysalueen yhdistämisestä, ilmoituksessa tulee olla:

-          sanallinen selvitys

-          taulukkomuotoinen selvitys muutoksesta

-          aluejakopäätökseen mahdollisesti liitettävä yleisluontoinen karttapiirros.

 

Haapaveden kaupungissa edellisen kerran äänestysalueita on muutettu valtuuston päätöksellä 24.4.2017, jolloin äänestysalueet vähennettiin kahteen äänetysalueeseen, Alaranta ja Kirkonkylä, joissa vakiintuneet vaalipäivän äänestyspaikat ovat olleet kaupungintalo ja Mäkirinteen koulu. Ennakkoäänestys on jo usean vuoden ajan toteutettu kaupungintalolla.  Viimevuosina Haapaveden kaupungin äänestysaktiivisuus on vaihdellut 49%-69% välillä.

 

Eduskuntavaalien 2023 vaalitehtäviin valitut vaalitautakunnat nostivat keskusteluun mahdollisen äänestyalueiden yhdistämisen yhdeksi alueeksi. Äänestysalueiden yhdistämistä puoltaa äänestysaktiivisuuden määrä, vaalitoimihenkilöiden saatavuus sekä toiminnalliset järjestelyt. Lisäksi Haapaveden käytössä on sähköinen vaaliluettelo, joka edellyttää riittäviä tietoteknisiä taitoja. Vaalitoimihenkilöiden saatavuudessa on myös ollut haasteita, joka on vaikeuttanut varsinaisen vaalipäivän toiminnallisia järjestelyjä.

 

Käytyjen keskustelujen pohjalta esityksenä on, että 001 Alarannan ja 002 Kirkonkylän äänestysalueet yhdistettäsiin yhdeksi äänestysalueeksi 001 Haapavesi.

 

Vanha äänestysalue

Uusi äänestysalue

001 Alaranta

001 Haapavesi

002 Kirkonkylä

 

 

 

Vanha erityisryhmien äänestysalue

Uusi erityisryhmien äänestysalue

001 Alaranta

001 Haapavesi

 

Ennakkoäänestyspaikasta ja vaalipäivän äänestyspaikasta kaupunginhallitus tekee vaalikohtaiset päätökset oikeusministeriön ohjeistuksen mukaisesti.

 

Esityslistan liitteenä Digi- ja väestötietoviraston ohjeistus ja karttapiirros.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Hinno Kimmo

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että
1. 1.1.2024 lukien Haapaveden kaupungissa on vain yksi äänestysalue eli 001 Haapavesi.
2. 001 Haapavesi äänestysalueeseen yhdistetään äänestysalueet 001 Alaranta ja 002 Kirkonkylä.
3. Äänioikeutetut, joita ei ole merkitty väestötietojärjestelmässä asuvaksi minkään kiinteistön kohdalle (esim. hoito- ym. laitoksissa asuvat sekä ns. ulkosuomalaiset erityisryhmät) kuuluvat 001 Haapavesi äänestysalueeseen.

 

Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
3. Hyväksyttiin.