RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 113
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Haapaveden Teollisuuskiinteistöt Oy:n lainantakaus
Khall 24.04.2023 § 101
Valmistelija talousjohtaja Hurskainen Johanna
Haapaveden Teollisuuskiinteistöt Oy rakennuttaa energiatehokkaan teollisuushallin.
Yhtiön hallitus on hyväksynyt hankeen periaatetasolla. Investointi energiatehokkaaseen teollisuushalliin toteutetaan lainarahoituksella. Alustava kustannusarvio on 1,5M€. Vuokralainen on vakaavarainen suurkonserni, jonka kanssa tehdään alustava vuokrasopimus rakennusprojektin ehtona. Investointi sijaitsee Teollisuuskiinteistöjen omistamalla tontilla. Haapaveden Teollisuuskiinteistöjen talous on vakaalla pohjalla ja maksuvalmius on hyvä, mutta lainalle vaaditaan kaupungin takaus.
Esittelijä kaupunginjohtaja Hinno Kimmo
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää, että valtuusto myöntää Haapaveden Teollisuuskiinteistöt Oy:lle täysimääräisen (100%) omavelkaisen takauksen enintään 1,5M€ lainalle 1% takausprovisiolla. Provisio lasketaan vuosittain laskutusvuotta edeltävän vuoden 31.12. tilanteen lainapääomasta.
Käsittely Merkittiin, että kokouksesta poistuivat esteellisinä (yhteisöjäävi) tämän
pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi Anri Kolehmainen ja Pekka
Vuolo.
Merkittiin, että kokoukseen osallistui tämän pykälän käsittelyn ja
päätöksenteon ajan varajäsen Raili Heikkilä.
Asiantuntijana kuultiin yritysasiamies Susanne Mulbahia. Mulbah poistui
kokouksesta ennen keskustelua ja päätöksentekoa.
Kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus kokouksessa:
Asia palautetaan takaisin valmisteluun.
Päätös Hyväksyttiin muutettu ehdotus:
Asia palautetaan takaisin valmisteluun.
Khall 08.05.2023 § 113
183/02.05.03/2023
Valmistelija talousjohtaja Hurskainen Johanna
Haapaveden Teollisuuskiinteistöt Oy rakennuttaa energiatehokkaan teollisuushallin.
Yhtiön hallitus on hyväksynyt hankeen periaatetasolla. Investointi energiatehokkaaseen teollisuushalliin toteutetaan lainarahoituksella. Alustava kustannusarvio on 1,5M€. Vuokralainen on vakaavarainen suurkonserni, jonka kanssa tehdään alustava vuokrasopimus rakennusprojektin ehtona. Investointi sijaitsee Teollisuuskiinteistöjen omistamalla tontilla. Haapaveden Teollisuuskiinteistöjen talous on vakaalla pohjalla ja maksuvalmius on hyvä, mutta lainalle vaaditaan kaupungin takaus.
Asiantuntijana kuullaan yritysasiamies Susanne Mulbahia.
Esittelijä kaupunginjohtaja Hinno Kimmo
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää, että valtuusto myöntää Haapaveden Teollisuuskiinteistöt Oy:lle täysimääräisen (100%) omavelkaisen takauksen enintään 1,5M€ lainalle 1% takausprovisiolla. Provisio lasketaan vuosittain laskutusvuotta edeltävän vuoden 31.12. tilanteen lainapääomasta.
Käsittely Merkittiin, että kokouksesta poistui esteellisenä (yhteisöjäävi) tämän
pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi Anri Kolehmainen.
Merkittiin, että kokoukseen osallistui tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajan varajäsen Raili Heikkilä.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |