Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 105


 

Haapaveden viheralueohjelman ehdotus nähtäville

 

Khall 24.04.2023 § 105  

181/10.00.00/2023  

 

 

Valmistelija maankäyttöpäällikkö Teka Paulos

 

Viheralueohjelma on pitkän tähtäimen toimintasuunnitelma, jossa esitetään tavoitteet ja toimenpiteet viheralueiden suunnittelulle, rakentamiselle ja kunnossapidolle. Ohjelmakauden pituus on 10 vuotta ja se koskee kaupungin omistamia ja hallinnoimia viheralueita taajamassa.

 

Haapaveden taajaman viheralueohjelmaa on valmisteltu syksyn aikana, jolloin on järjestetty kaksi asukastyöpajaa joulukuussa ja marraskuussa 2022, joissa on kerätty asukkaiden palautetta viheralueista ja niiden kehittämisestä. 2022 aikana on vielä toteutettu yksi sähköinen kysely ja yksi paperinen, jossa on myös kartoitettu kansalaisten mielipiteitä viheralueiden nykytilasta ja kehittämisestä. Viheralueohjelman valmistelua on ohjannut seurantaryhmä, jonka jäsenlistalla on eri käyttäjäryhmiä kuten vanhukset, nuoret ja urheilijat. Viheralueohjelmaa on lähdetty työstämään kansalaisilta ja Viheralueohjelman seurantaryhmältä saadun palautteen pohjalta.

 

Seurantatyöryhmän harkinnan perusteella viheralueohjelman tarkasteluun on otettu myös kaupungin kiinteistöjen piha-alueita ja rakentamattomia tontteja, jotka molemmat liittyvät monelta osin ympäröiviin kaavanmukaisiin viheralueisiin. Viheralueohjelmassa on kuvattu lyhyesti viheralueiden nykytila ja niihin liittyvät tekijät. Viheralueohjelmassa on esitetty kunnossapitoluokitus RAMS 2020 viheralueille, jolle on erillinen kartta. Raportissa on lisäksi esitetty viheralueohjelman toteuttaminen ja seuranta.

 

Valmisteluaineistot ovat oheisaineistoina ja saatavilla Haapaveden kaupungin verkkosivuilla osoitteessa:

www.haapavesi.fi/haapaveden-viheralueohjelma.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Hinno Kimmo

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy osaltaan laaditun viheralueohjelmaan ehdotuksen liitteineen ja asettaa sen julkisesti nähtäville pidettäväksi 15 päivän ajaksi ja varaa osallisille mahdollisuuden esittää siitä mielipiteitä. Kaupunginhallitus pyytää samalla siitä viranomaislausunnot.

 

Päätös Hyväksyttiin.