RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.04.2023/Pykälä 92
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | Äänestysluettelo_92 |
Uusi varhaiskasvatusyksikkö
Khall 11.04.2023 § 92
157/12.07.00.00/2023
Valmistelija sivistysjohtaja Seitajärvi Erkki
tekninen johtaja Niemimäki Teemu
Lapsimäärä varhaiskasvatuksessa on viime vuosina lisääntynyt Haapavedellä huolimatta syntyvyyden laskusta vuodesta 2018 lähtien. Ilmiö on valtakunnallinen ja selittyy osin valtakunnallisilla päätöksillä ja osin paikallisilla tekijöillä.
Kaupungin varhaiskasvatus on edellä mainitun johdosta joutunut viime vuosina ottamaan käyttöönsä useita eri puolilla kaupunkia olevia tiloja. Tällä hetkellä varhaiskasvatuksella on käytössä seuraavat yksiköt: Onnimannin, Ahjolan, Vienolan, Laitakallion ja Pikku-Martan päiväkodit sekä Minttulan ja Vienolan ryhmäperhepäiväkodit. Lisäksi Haapaveden Opiston tiloissa toimii Ahjolan päiväkodin alainen esikouluyksikkö.
Edellä mainitut yksiköt on alun perin tarkoitettu väliaikaisiksi eikä niitä ole alun perin tarkoitettu päiväkotikäyttöön. Koska lasten määrä varhaiskasvatuksessa ei näytä vähenevän huolimatta syntyvyyden laskusta, tarvitaan varhaiskasvatuksen tilojen suhteen pysyvä ratkaisu.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta teki kokouksessaan 28.3.2023 § 29 päätöksen edellä mainittujen väliaikaisten päiväkotiyksikköjen lakkauttamisesta viimeistään 1.1.2023 tai viimeistään siinä vaiheessa kun Haapavedelle mahdollisesti perustettava uusi varhaiskasvatusyksikkö on valmis.
Yksityisille päiväkotiyrityksille tehdyn tiedustelun perusteella Pilke päiväkodit Oy on kiinnostunut rakennuttamaan Haapavedelle uuden hirsisen modulaarisen päiväkodin, joka mahdollistaa nopean rakentamisaikataulun. Rakennuksesta tehtäisiin laajentamiskelpoinen, mikäli tulevaisuudessa on tarvetta laajennukselle. Päiväkodin paikaksi esitetään entisen Paakkilan päiväkodin paikkaa, joka sijaitsee Lallunniementiellä. Paikka on hyvä toiminnallisesti ja se on riittävän lähellä Pilke päiväkodit Oy:n jo ennestään Haapavedellä toimivaa yksikköä. Tontin vuokrasopimus laadittaisiin vuokrakaudeksi Pilke päiväkodit Oy:lle / perustettavalle kiinteistöosakeyhtiölle. Vuokra-aika 30 vuotta, kuitenkin niin, että vuokralaisella on oikeus purkaa vuokrasopimus kesken vuokrakauden, mikäli tarve päiväkodille loppuu ja rakennus puretaan / siirretään muualle. Tontin määräala palautuu kaupungille, jos päiväkotitoiminta loppuu. Vuokrasopimusluonnos ja kaavakartta ovat oheismateriaalina.
Nopeasti nousseiden kustannusten, muuttuneen rahoitusmarkkinatilanteen ja varhaiskasvatuksen toimintaympäristön muuttumisen ja vaikean ennustettavuuden johdosta hankkeen taloudellinen yhtälö on erittäin haastava. Tässä tilanteessa Pilke päiväkodit Oy toivoo kunnan tutkivan välivuokrausmallin soveltamista uuden hirsipäiväkodin mahdollistamiseksi ja terveen toiminnan turvaamiseksi.
Välivuokrausmallissa kunta välivuokraa rakennettavan kiinteistön investorin perustamalta kiinteistöosakeyhtiöltä ja operaattori vähentää vuokran ja käyttökustannusten osuuden kunnalta laskuttamastaan palvelusetelistä yhdessä sovittavassa suhteessa.
Tällä mallilla kunta saa hyödynnettyä rakentamiseen ja käyttökustannuksiin sitoutuvan arvonlisäveron kuntapalautuksena, joka palvelusetelituottajan vuokratessa kiinteistön suoraan ei olisi mahdollista.
Uuteen päiväkotiin sijoittuisivat päiväkodin valmistuttua nyt toimivien väliaikaisten päiväkotiyksikköjen lapset, joita on tällä hetkellä noin 90.
Pilke päiväkodit Oy:n ehdotuksessa on kolme erilaista vaihtoehtoa:
- Vaihtoehto 1: 4+1 -ryhmäinen, jossa 4 tavallista ryhmää (66 paikkaa) + kotaryhmä (14 paikkaa)
- Vaihtoehto 2: 5-ryhmäinen 81-paikkainen, + 7-14 lapsen ulkoryhmä
- Vaihtoehto 3: 6-ryhmäinen 99 paikkainen + 7-14 lapsen ulkoryhmä
Päiväkodin painotus on ns. luontopäiväkoti. Pilke päiväkodit Oy:n esitys on oheismateriaalina.
Uuden päiväkodin palveluita ostetaan palvelusetelillä. Palveluseteli on ollut Haapaveden kaupungilla käytössä varhaiskasvatuksessa jo useiden vuosien ajan. Palvelusetelin tarjoajan hyväksyminen palveluntarjoajaksi ja palvelusetelin hinta määritellään kasvatus- ja koulutuslautakunnassa.
Tavoitteena on, että uusi varhaiskasvatusyksikkö otettaisiin käyttöön viimeistään 1.1.2024.
Esittelijä kaupunginjohtaja Hinno Kimmo
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
1. vuokrata tontin keskustan korttelin 85 korttelialueen tontin Nro 1 (kiinteistötunnus 71-402-335-0 ja 71-402-148-2) osoitteessa Lallunniementie 1 Pilke päiväkodit Oy:lle / perustettavalle kiinteistöosakeyhtiölle. Vuokra-aika 30 vuotta, kuitenkin niin, että vuokralaisella on oikeus purkaa vuokrasopimus kesken vuokrakauden, mikäli tarve päiväkodille loppuu ja rakennus puretaan / siirretään muualle. Tontin määräala palautuu kaupungille, jos päiväkotitoiminta loppuu.
2. esittää Pilke päiväkodit Oy:lle Haapavedelle rakennettavan päiväkodin kooksi 4+1 ryhmää, jossa yksi ryhmä on ns. kotaryhmä.
3. hyväksyä Pilke päiväkodit Oy:n esityksen välivuokrausmallista.
Käsittely Merkittiin, että asiantuntijoina kuultiin:
- sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi
- toimitusjohtaja Tarmo Kemppainen (etäyhteydellä)
- talousjohtaja Niilo Rantala (etäyhteydellä).
Merkittiin että asiantuntijat poistuivat kokouksesta ennen keskustelua ja päätöksentekoa. Kemppainen ja Rantala poistuivat kokouksesta klo 15.07, Seitajärvi poistui kokouksesta klo 15.12.
Merkittiin, että kaupunginhallitus piti kokoustauon klo 15.12-15.21.
Tauon jälkeen puheenjohtaja totesi kaikkien saapuvilla olevien olevan läsnä.
Keskustelun aikana Sami Ritola antoi pohjaehdotuksesta poikkeavan vastaesityksen kohtaan 2:
2. esittää Pilke päiväkodit Oy:lle Haapavedelle rakennettavan päiväkodin kooksi 5+1 ryhmää.
Pekkala ja Repo kannattivat Ritolan esitystä.
Puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, joten on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä. Kaupunginjohtajan pohjaehdotus on JAA ja Ritolan kannatettu vastaesitys on EI. Puheenjohtajan ehdotukset hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginjohtajan pohjaehdotuksen (JAA) puolesta äänestivät Jussila, Kolehmainen, Seppä, Soronen ja Ollila Päivi. Ritolan kannatetun vastaesityksen (EI) puolesta äänestivät Ollila Ulpu, Pekkala, Repo ja Ritola.
Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen päätökseksi kaupunginjohtajan pohjaehdotuksen äänin 5-4:
Kaupunginhallitus päättää:
1. vuokrata tontin keskustan korttelin 85 korttelialueen tontin Nro 1 (kiinteistötunnus 71-402-335-0 ja 71-402-148-2) osoitteessa Lallunniementie 1 Pilke päiväkodit Oy:lle / perustettavalle kiinteistöosakeyhtiölle. Vuokra-aika 30 vuotta, kuitenkin niin, että vuokralaisella on oikeus purkaa vuokrasopimus kesken vuokrakauden, mikäli tarve päiväkodille loppuu ja rakennus puretaan / siirretään muualle. Tontin määräala palautuu kaupungille, jos päiväkotitoiminta loppuu.
2. esittää Pilke päiväkodit Oy:lle Haapavedelle rakennettavan päiväkodin kooksi 4+1 ryhmää, jossa yksi ryhmä on ns. kotaryhmä.
3. hyväksyä Pilke päiväkodit Oy:n esityksen välivuokrausmallista.
Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |