Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 08.12.2022/Pykälä 72


 

Ympäristönsuojelun säännöllisen valvonnan valvontaohjelman hyväksyminen vuodelle 2023

 

Ympteltk 08.12.2022 § 72  

400/11.00/2022  

 

 

Valmistelija Ympäristötarkastaja, puh. 044 7591 154

 

Ympäristönsuojelulain 527/2014 §167 mukaan valvontaviranomaisen on järjestettävä ympäristönsuojelulain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten valvonta niin, että se on laadukasta, säännöllistä ja tehokasta ja perustuu ympäristöriskien arviointiin. Ympäristönsuojelulain 168 §:n mukaan säännöllisen valvonnan järjestämiseksi kunnan ympäristön-suojeluviranomaisen on laadittava alueelleen valvontasuunnitelma, joka on tarkistettava säännöllisesti. Valvontasuunnitelmassa on oltava tiedot alueen ympäristöoloista ja pilaantumisen vaaraa aiheuttavista toiminnoista sekä käytettävissä olevista valvonnan voimavaroista ja keinoista. Suunnitelmassa tulee kuvata myös valvonnan järjestämisen ja riskinarvioinnin perusteet ja valvonnasta vastaavien viranomaisten yhteistyö.

 

Ympäristöpalvelut Helmen ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma vuosille 2019-2024 on päivitetty ja hyväksytty ympäristöterveys-lautakunnassa 18.6.2019 § 17. Valvontasuunnitelma sisältää Haapaveden kaupungin ja Pyhännän kunnan ympäristönsuojelun säännöllisen valvonnan. Valvontasuunnitelmaa ei ole tarvetta päivittää tässä vaiheessa. Edelliseen suunnitelmaan nähden ilmoituksenvaraiset toiminnat ovat lisääntyneet kuudella ja rekisteröidyt toiminnat viidellä toiminnalla. Ympäristöluvan varaiset toiminnat ovat lisääntyneet edelliseen valvontasuunnitelmaan (v. 2019) nähden 18 toiminnalla, joista kymmenen on uutta toimintaa ja loput olemassa olleiden lupien jatkolupia tai niiden muutoksia.

 

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on valvottava ympäristö-luvanvaraisia, ilmoituksenvaraisia ja rekisteröitäviä toimintoja säännöllisesti määräaikaistarkastuksin. Tarkastuskohteet ja -tiheys on määriteltävä ympäristöriskien arvioinnin perusteella. Luvan- ja ilmoituksenvaraisten sekä rekisteröitävien toimintojen määräaikaistarkastuksista ja niiden muusta säännöllisestä valvonnasta on laadittava ohjelma eli valvontaohjelma, joka on pidettävä ajan tasalla. Valvontaohjelmassa on oltava tiedot kaikista toteutettavista luvanvaraisten, ilmoituksenvaraisten ja rekisteröitävien toimintojen määräaikaistarkastuksista ja niiden muista säännöllisen valvonnan toimenpiteistä sekä arvio edellisen ohjelmakauden toteutumisesta. Yksityiskohtainen valvontaohjelma toimii samalla valvontamaksun perusteena ympäristönsuojelulain § 205 mukaisesti. Valvontaohjelman toimenpide- ja kohdeluettelo ei ole julkinen.

 

Vuoden 2022 valvontaohjelman toteutuminen tullaan esittämään lautakunnalle vuoden 2023 ensimmäisessä lautakunnan kokouksessa.

 

Haapavedellä ja Pyhännällä säännöllisesti valvottavia ympäristölupia on tällä hetkellä 80 kpl, ilmoituksenvaraisia toimintoja 8 kpl ja rekisteröityjä toimintoja 4 kpl. Maa-aineslain mukaisia vuosittain valvottavia kohteita on Haapavedellä ja Pyhännällä yhteensä 33.

 

Esitys ympäristönsuojelun valvontaohjelmasta vuodelle 2023 esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä ympäristöpalvelupäällikkö Heikkilä Harri

 

Päätösehdotus Ympäristöterveyslautakunta hyväksyy ympäristönsuojelun valvontaohjelman vuodelle 2023.

 

Päätös Ympäristöterveyslautakunta hyväksyi ympäristönsuojelun valvontaohjelman vuodelle 2023.