Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 285


 

Kaupunginvaltuuston 22.11.2022 päätösten toimeenpano

 

Khall 28.11.2022 § 265 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Saarela Eija

 

Kuntalain 39 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston

päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Valvonta antaa

mahdollisuuden korjata laillisuusvirheet, jotka muuten voivat johtaa

valituksiin. Käytännössä hallitus päättää asiasta valtuuston kokouksen

jälkeisessä kokouksessaan.

 

Valvonnan kohteena ovat kaikki valtuuston päätökset, niiden

valituskelpoisuudesta riippumatta. Valvonta kohdistuu samoihin seikkoihin,

joiden perusteella voi 132.2 §:n nojalla tehdä kunnalisvalituksen

(menettelyvirheet, toimivallan ylitys ja muu laillisuusvirhe). Hallitus ei voi

kieltäytyä täytäntöönpanemasta päätöstä sillä perusteella, että päätös on

epätarkoituksenmukainen.

 

Jos hallitus katsoo, että päätös on lainvastainen, sillä on velvollisuus olla

panematta päätöstä täytäntöön ja saatettava asia viipymättä valtuuston

käsiteltäväksi.

 

Kuntalain §143 mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se

on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos

oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi

taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen

kieltää täytäntöönpanon.

 

Haapaveden kaupungin valtuuston kokousten pöytäkirjat ovat luettavissa

Internet-sivuilla www.haapavesi.fi ->esityslistat ja pöytäkirjat.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Hinno Kimmo, §40-44, §46

kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ollila Päivi, §45

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus:
1. toteaa, että kaupunginvaltuuston kokouksen 22.11.2022 päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, kuuluvat kaupunginvaltuuston toimialaan eivätkä päätökset ole muutoinkaan lainvastaisia.
2. päättää panna päätökset täytäntöön (Kuntalaki §143).

 

Käsittely Merkittiin, että Kimmo Hinno poistui kokouksesta esteellisenä

 (osallisuusjäävi) valtuuston päätöksen §45:n käsittelyn ja päätöksenteon

 ajaksi.

 

 Merkittiin, että jäsen Raimo Jussila saapui kokoukseen tämän pykälän

 käsittelyn aikana klo 9.13.

 

 Valtuuston kokouksen 22.11.2022 pöytäkirjantarjastajaksi valittu Ilkka

 Repo ilmoitti, että ei hyväksy pöytäkirjaa §45 kohdan 4 osalta. Pöytäkirjan

 tarkastusprosessi on keskeytynyt. 

 

Päätös Kaupunginhallitus totesi, että kaupunginvaltuuston kokouksen 22.11.2022 pöytäkirja siirtyy tarkastettavaksi seuraavaan valtuuston kokoukseen.

 

 

 

Khall 15.12.2022 § 285  

381/00.02.01/2022  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Saarela Eija

 

Valtuusto käsittelee asian kokouksessaan 13.12.2022.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Hinno Kimmo, §40-44, §46

kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ollila Päivi, §45

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus:
1. toteaa, että kaupunginvaltuuston kokouksen 22.11.2022 päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, kuuluvat kaupunginvaltuuston toimialaan eivätkä päätökset ole muutoinkaan lainvastaisia.
2. päättää panna päätökset täytäntöön (Kuntalaki §143).

 

Käsittely Merkittiin, että Kimmo Hinno poistui kokouksesta esteellisenä

 (osallisuusjäävi) valtuuston päätöksen §45:n käsittelyn ja päätöksenteon

 ajaksi.

 

 

Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.