Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 279


Liite 17 Äänestysluettelo_279

 

Keson tuulipuiston laajennuksen yleiskaava

 

Khall 28.11.2022 § 279  

335/10.02.02/2022  

 

 

Valmistelija maankäyttöpäällikkö Teka Paulos

 

Puhuri Oy on tehnyt kaavoitusaloitteen Haapaveden kaupungille osayleiskaavan laatimisesta Keson alueelle, jossa Puhuri Oy lupautuu korvaamaan kaikki kaavoittamisesta aiheutuvat kustannukset.

 

Esitetty suunnittelualue vastaa maakuntakaavan tuulivoima-aluetta. Alueelle toteutettaisiin alustavien suunnitelmien mukaan noin 8 tuulivoimalaa käsittävä tuulipuisto. Kaavoitusaloitteen mukaan Puhuri Oy hallinnoi ja toimii projektin johtajana hankkeessa.

 

Yritys esittää hakemuksessaan, että käynnistettävä yleiskaava laaditaan Maankäyttö- ja rakennuslain rakentamista ohjaavana kaavana 44§ ja 77§ mukaisesti. Kaavoitusaloite ja sen liitteet ovat kokousasian oheismateriaaleina. Hanketoimija esittää FCG Finnish Consulting Group Oy:tä kaavanlaadinnan konsultiksi.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Hinno Kimmo

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1. käynnistää Keson tuulipuiston laajennuksen kaavoituksen.
2. hyväksyä Puhuri Oy:n on esittämän FCG Finnish Consulting Group Oy:n kaavoituskonsultiksi.

 

Käsittely Merkittiin, että asiantuntijana kuultiin Harri Ruopsaa Puhuri Oy:stä.

 

 Keskustelun aikana Ilkka Repo antoi pohjaehdotuksesta poikkeavan

 vastaesityksen:

 

 Kaupunginhallitus päättää, että

 1. ei käynnistä Keson tuulipuiston laajennuksen kaavoituksen.

 2. ei hyväksy Puhuri Oy:n on esittämän FCG Finnish Consulting Group Oy:n kaavoituskonsultiksi.             

 

 Sami Ritola kannatti Revon esitystä.

 

 Puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava

 kannatettu esitys, joten on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti

 äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä. Kaupunginjohtajan pohjaehdotus

 on JAA ja Revon kannatettu vastaesitys on EI. Puheenjohtajan ehdotukset

 hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Kaupunginjohtajan pohjaehdotuksen (JAA) puolesta äänestivät Jussila, Ollila Päivi, Ollila Ulpu, Pekkala ja Riuttanen. Revon vastaesityksen (EI) puolesta äänestivät Repo ja Ritola.

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen päätökseksi tuleen kaupunginjohtajan pohjaehdotuksen äänin 5-2.

Kaupunginhallitus päättää
1. käynnistää Keson tuulipuiston laajennuksen kaavoituksen.
2. hyväksyä Puhuri Oy:n on esittämän FCG Finnish Consulting Group Oy:n kaavoituskonsultiksi.

Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.