Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapaveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapavesi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 236



 

Veteraanisukupolven perinnetyön järjestäminen Pohjois-Pohjanmaalla, paikallisen perinnetyön yhdyshenkilön nimeäminen

 

Khall 31.10.2022 § 236  

281/12.03.00/2022  

 

 

Valmistelija kaupunginjohtaja Hinno Kimmo

 

Viime vuoden lopulla perustettu Tammenlehvän Pohjois-Pohjanmaan perinneyhdistys on lähettänyt alkuvuodesta 2022 kunnille liitteen mukaisen kirjeen.

 

Ehdotus Pohjois-Pohjanmaan kunnille:

 

1)      Tammenlehvän Pohjois-Pohjanmaan perinneyhdistys ehdottaa, että jokainen Pohjois-Pohjanmaan kunta organisoi perinnetyön paikallisesti. Kuntaan perustettavan perinnetoimikunnan tai muun vastaavan tavoitteena olisi paitsi vaalia veteraaniperintöä myös laajemmin kerätä, taltioida, järjestää ja tuoda esille paikallista historiaa, perinteitä, kulttuuria, kuvia, kirjoituksia, esineitä ym. Perinnetoimikuntavoisi toimia myös esimerkiksi vuosittain järjestettävien kansallisten juhlapäivien organisoimisessa (mm. itsenäisyyspäivä, kansallinen veteraanipäivä, kaatuneiden muistopäivä ym.).

 

Kunnan koordinoiman perinnetoimikunnan kokoonpanoon on hyvä koota seurakunnan edustuksen lisäksi keskeiset paikalliset perinnetyötä tekevät toimijat ja myös osallistaa vahvasti nuoret ja koululaitos työhön mukaan. Kunnat ja seurakunnat toimivat yhteistoiminnassa Tammenlehvän Pohjois-Pohjanmaan perinneyhdistyksen kanssa.

 

2)      Tammenlehvän Pohjois-Pohjanmaan perinneyhdistys katsoo perustelluksi, että kunta nimeää paikallisen perinnetyön yhdyshenkilön, ja ilmoittaa hänen yhteystietonsa osoitteeseen Pohjois-Pohjanmaan.svp@sotaveteraaniliitto.fi Kansalliseen veteraanipäivään 27.4.2022 mennessä

 

Perinneyhdistys pyytää kuntia nimeämään perinneyhteyshenkilön ja ilmoittamaan nimetyn henkilön yhteystiedot 4.11.2022 mennessä.

 

Perinneyhdistys järjestää 15.11.2022 Kempeleessä seminaarin, jossa käsitellään mm. kirjeen vaikuttavuutta, kuntien perinnetyön organisointia ja sisältöä.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Hinno Kimmo

 

Päätösehdotus Haapaveden kaupunginhallitus:
1. nimeää Haapaveden kaupungin perinneyhteyshenkilön.
2. päättää lähettää mahdollisen perinnetoimikunnan perustamisen hyvinvointilautakunnan valmisteltavaksi.

 

Käsittely Kaupunginjohtajan muutettu ehdotus kokouksessa:

 

 Haapaveden kaupunginhallitus:

  1. nimeää Haapaveden kaupungin perinneyhteyshenkilöksi Mauno

Sorosen.

  1. päättää perustaa perinnetoimikunnan ja nimeää jäsenet:

Sotaveteraaniyhdistys: Pertti Hankonen

Reserviläiset: Jari Marttala

Reserviupseerit: Erkki Seitajärvi

Haapavesi-seura: Tapio Mäkinen

Haapaveden kaupunki: kulttuuri- ja hyvinvointikoordinaattori

Haapaveden seurakunta: Mauno Soronen (pj/yhteyshenkilö)

Sotaorvot: Maija Suotula

 

Jäsen Ilkka Repo esitti, että Kimmo Hinno on esteellinen.

 

Revon esitys raukesi kannattamattomana.

 

Päätös Hyväksyttiin muutettu ehdotus.

Merkittiin, että Ilkka Repo jätti päätöksestä eriävän mielipiteensä.